27-30.6.2008 Fatu Hiva, Marquesassaaret, Ranskan Polynesia | |
2008.07.03 | |
2010.04.13 |
27.30.6.2008 Fatu Hiva, Marquesassaaret
Joidenkin mielestä Hanavave on maailman kaunein ankkuripaikka
Satamatöistä ensimmäinen oli kylkien pesu, sillä lähes puoleen korkeuteen oli kasvanut vihreää tiukasti tarraavaa limaa. Emme moista olleet ennen kokeneet, mutta näkyi ilmiö kaikissa veneissä. Pohjamme sen sijaan ei ollut likaantunut Galapagoksen jälkeen, mieluummin päinvastoin. Jonkinverran pitkäkaulasimpukoita sinnitteli vielä peräpeilin alaosassa ja tuuliperäsimen akselin tyvessä, mutta ne yleensä putoavat itsestään satamaan saavuttua.
Turismia lähdimme harjoittamaan tutusti yhdessä Chimun Timo Tantun ja Sirkka-Liisa Warneken kanssa. Tarkoitus oli mennä läheiselle, n. 3 km, vesiputoukselle, mutta opas (minä) sekosi heti alkumatkasta. Ylitimme puron liian aikaisin väärässsä kohdassa olevaa siltaa pitkin!? Hienoja maisemia näimme kunnes, sateessa lipsuttelimme takaisin rantaan. Ilmeisesti harhaanjohdetut eivät olleet moksiskaan, koska jatkoa seurasi Chimulla Wahoo-illallisen merkeissä.
Sateet olivat herkässä. Piti tyytyä venetöihin seur. Aamuna. Kun hieman kaunistui aloimme samalla porukalla kiivetä saaren kahden kylän välistä tietä, juuri ja juuri nelivedolla selvitettävää mäkeä. No vettä saatiin taas niskaan, mutta n. 500 metriin päästiin ennen kuin yltyvässä sateessa aloimme laskeutua, jyrkimmät ja vedestä liukkaimmat paikat käsikädessä liukastumisten estämisksi. Kuinka ollakaan taas syötiin samanmerkkistä kalaa nyt Iiriksellä. Olimme kumpaankin veneeseen ostaneet pätkän samaa herkullista Wahoota, me pienellä pullolla Viruvalgeeta.
Pyhäaamu valkeni kirkkaana. Riitta ja Sirkka-Liisa kävivät kyläläisten kanssa kirkossa. Sen jälkeen osa veneilijöistäkin sai seurata jotain potkupallojuttua TV:stä eräässä talossa. Saksalaisryhmä lähti autolla naapurikylään, Omoa. Vesimatka Hanavaveen 2 mailia ja em. tietä pitkin n. Kymmenkertainen. Me löysimme paremmin evästettyinä vesiputouksen, mutta matka oli jotenkin rankempi kuin kahdeksan vuota sitten?
Ilta vietettiin 14 veneilijän voimin saman TV-talon katoksessa Polynesialaisherkkujen parissa. Rannassa vielä seurattiin tanssiharjoituksia ennen kotiutumista.
Onnistunut päivä ja ilta paitsi. Rantautuessamme jouduimme matalassa rantavedessä kahden ison, murtuvan swellin (mainingin) armoille, ensin nopea nousu ja yhä kiihtyvää vauhtia kohti rantaa. Pahempia seurauksia peläten päätin sekunnissa ohjata täyttä vauhtia kivikkoiselle rannalle aallon harjalla. Siihen jysähdimmekin muuten ehjinä, vain potkuri solmussa. Merimiestaitoni se varsinaisen kolahduksen kokikin. Jälkeenpäin on aina viisaampi, mutta ei sellaisia maininkeja jälkeenpäin enää esiintynyt.
Tsunami
Tsunami on tuttu sana vuoden 2004 jälkeen. Em. sattumuksessa Riitta sanoi, että luuli sellaisen meidät yllättäneen.
Ei savua ilman tulta. Chimut kertoivat, että tsunamivaroitussireeni oli herättänyt heidät parina yönä ennen meidän tuloamme.
Olimme ihmetelleet kylän yläosassa ”eurapeiteleiriä”. Kaikenikäiset, mummosta mukoloihin näyttivät asuvan ison kiven juureen viritettyjen peitteiden alla. Vuodevaatteet, väri-TV:t, stereot ja väki loikoilee siellä päivät pitkät ja yöt. Eräs leiriläinen kertoi, että hänen talonsa on kahdeksas rannasta lukien. Kaikkea se elämäntapaintiaaneilla teettää, sillä suurin osa kyläläisistä jatkoi kotonaan, kuten tavallista . Myöhemmin selvisi, että leiriläiset olivat tsunamia paossa. Turhaan tietysti, ellei sellaista tule, mutta...kapeaan, suppilomaiseen laaksoon hyökyaalto ryntäisi pitkälle ja kohtalokkaasti.