2010-12-06 Fuengirola Hyvää itsenäisyyspäivää! | |
2010.12.07 | |
2010.12.20 |
2010-12-06 Fuengirola
Hyvää itsenäisyyspäivää!
Yöllä ropisi kuuluvasti kannelle. Aamulla lakkasi sen verran, että pyyhkäisimme pyörillä Los Pacosiin, Girasolin sisäpihalle. Ohjelma vielä kuulutettiin kuivin jaloin 100-200 päiselle kuulijakunnalle, mutta alkufanfaari oli merkkinä myös sateen jatkumiselle. Sotaveteraanipariskunta hinasi ylös Suomen lipun ja muut Suomela-yhdistyksen aktiivit Espanjan ja Andalusian kankaat viereisiin tankoihin. Lipunnostoa, Siniristilippumme sävelin, juhlistanut Örisevät-kuoro ei vielä uudellen alkaneesta sateesta piitannut, mutta yleisö rupesi liikehtimään parvekkeiden ja käytävien suojaan. Krisse Johanssonin pitämä lippupuhe hautautui täysin yltyvään sateenkohiaan, eikä siinä auttanut sananmukaisesti vuorossa oleva Maamme-laulukaan.
No, juhlat jatkuivat myöhemmin Torremolinoksessa, mutta se on jo toinen ja toisten juttu. Me pääsimme hetken kuluttua polkaisemaan aivan kuivina takaisin kotiin.
Vaikka päivä ei siitä juuri kirkastunut alkoi veneellä tapahtua hyvinkin tähdellistä: Pari herraa koputteli keulakaiteeseen ja pyysivät audienssia. Tokihan, sillä toinen osoittautui maailmanpurjehtija Mikko Oksaseksi, vene: Ninni, IS-400 ja pallonkierto 2005-2008, mukanaan naapurinsa ja välillä miehistönsä Esko Karlin.
Käsittelimme siinä maailman valmiiksi: Maat, saaret, veneet ja miehistöt. Mikko oli, Esko aina välillä mukana, sekä ennen, että jälkeen pallonkierron seilaillut myös pohjoisia vesiä, Islantia ja Huippuvuoria. Mielenkiintoista!
Illalla piti tietenkin vahtia linnan juhlia. Piti! Riitan piti mennä ravintola Reflan suurien ruutujen äärelle, mutta tyssäsi pahasti. Itse olin jo uudelleenpäättänyt, että pärjään ilmankin. Skypetin kuitenkin Jonnalle. Areena.yle.fi, oli vastaus, näkyy tai ei. Välittömästi välähti linnaan, kirkkaasti kuin mukana olisi ollut. Voi tätä nykymaailmaa ja sen vehkeitä! Siinä sitä napitettiin loppuilta silkkiä, samettia ja sifonkia. Ja jatkot päälle, ihan hauskaa!
Päivän aloitus ja korkeanpaikat leirit
On tosiaaan ollut epävakaista ja kylmempää kuin tilastoissa. Aamulenkille Sohailin linnan ympäri on sentään useimpina päivinä päästy. Tai minä sen linnanmäen aina kipuan, mutta Riitta kiertää paseota pitkin. Noin viisi kilsaa siitä tulee, ja mulle hiki siinä linnan valloituksessa. Riitta saa vastaavasti enemmän tehoa kulumaan mittailemalla matkan sauvojensa sivalluksilla.
Viime pyhänä sain Riitan mukaan Mijasin pyöräntalutukseen. Siinä kelautuu tasan kymmenen km paatilta vuorikaupungin näköalapaikalle. Arvioin vastamäen olevan puoliksi tuota pyörän ylösauttamista. Muutakin väkeä, espanjalaisia turisteja oli reilusti Mijasin näköaloja ihailemassa ja valokuvaamassa. Sillä paikallisillakin on omat pyhänsä meidän itsenäisyyspäivämme ympärillä. Antaa mennä, kun on alamäki...! Enempi kyllä voimakasta jarruttelua, sormet valkoisina, on kotimatka, sillä tosi jyrkkiä paikkoja riittää ja alarinteillä yhtä viettävää, kuoppaista soratietäkin.
Edellisenä päivänä olin käynyt Mijasissa yksikseni. Niin no, läpivilahtanut, sillä pistin pyörän reikeliin ekaan liikennemerkkiin ja kumartelin dolomiittikaivoksen sulkupuomin ali. Pakko oli, vaikka sakoilla uhattiin, sillä vuorikirjani reitti N:o 12 alkoi kaivostieltä. Lauantain kunniaksi eivät kaivostyöläiset eivätkä sakottajatkaan olleet paikalla, joten kiipesin siinä, kun polkukin 820:een metriin ja rotkon toista puolta takaisin. Kirjan mukaan lenkki luikersi 6 km, 3 tuntia ja 420 m korkeuseroa. Hyvä, että ei tarvinnut huipuille mennä, sillä tuuli oli kylmä jo rinteessä ja kävi hikisen kropan ytimiin. Kyllä sieltä tosiaan kirjan mukainen vanha polku löytyi, mutta kovin oli umpeenkasvanut, ja pengerrykset paikoin sortuneet. Pitkine housuineni ei kuitenkaan pahempia ongelmia ollut, mutta shortsikeleillä olisi kyllä jäänyt menemättä. Reidet olisivat minuutissa verille repeytyneet piikkipensaissa rypiessä.
Viikon varrelta
Viikon suuri uutinen meille oli Pia ja Göran Granbackan sekä Harriet Jossfolk-Furun kirja Felissan pallonkierrolta: Två seglare föds – Jorden runt med Felissa. Netistähän tuon saisi tilattua, mutta ei. Täytyy malttaa, kun on luvattu toimittaa henkilökohtaisesti meille.
Pohjanlahden purjehtijat ovat muutenkin pitäneet meitä hyvin ajan tasalla. Ensin juteltiin Mona ja Risto Sundqvistin kanssa veneenrakennuksesta ja selviämisestä Vaasan kivikkoisista vesistä.
Joku päivä siitä ”seilattiin” Oulun ympäristöä Sakari Pekkalan opastuksella pariinkin otteeseen.
ARC-sivuja olen melkein päivittäin vilkaissut. Hengenahdistukseni Stewe Dashewn osallistumisesta moottoripaatillaan purjehduskilpailuun on helpottanut, vaikka myötäeläminen vastatuulien vaivaamien purjehtijoiden mukana on myös ottanut voimille.
Itsenäisyystoivotusten mukaan suomalaisia lienee useammassakin veneessä, mutta etenkin neljää siniristillä koristettua ja yhtä mukavuuslipulla piilotettua olemme seuranneet. Worldcruising.com/arc
Niiden keskinäinen järjestys vastannee veneiden suorituskykyä, samoin laivueen suhteen, mutta oikulliset tuulet ovat kyllä kaikkia viivyttäneet. Myöskään mahdollista, sallittua, koneella-ajoa ei tietenkään voi ruudulta päätellä, vaikka viereisten veneiden suunnat ja nopeudet olisivat kuinka erilaisia.
Man-saarelle liputettu Swan 66, Lionessa of Douglas, Mikael Lilius, on suorituskykyisenä veneenä jo loppukahinoissa. 6.12. 523 mailia jäljellä.
Swan 45:kin on liikkuva paatti, mutta Ekengren-Saurenin Blue Nights näyttää saaneen säänhaltijoilta osakseen samaa kuin muut. 6.12. 948 mailia jäljellä.
Eira, Swan 51, on vanhempi konstruktio, mutta paremmalla kelillä Sebastian Gyllingin kipparoima pursi saattaisi olla jo Amerikan tuntumassa. 6.12. 1131 mailia jäljellä.
Verde, Swan 36, on suorituskykyinen klassikko, mutta ei se ole pelastanut Mauno Rantavuoren miehistöä keikkumasta tyvenessä tai taistelemassa vastaisessa. 6.12. 1351 mailia jäljellä.
Edeltä voisi luulla, että suomalaiset seilaavat vain Swaneilla. Eivät sentään. Sakari Heyno seilaa arckia Finn 35:llä, Kamu. Ihmehän olisi jos noissa matalapaineissa Kamu olisi muita paremmat kelit keksinyt. 6.12. 1483 mailia jäljellä.