2010-11-14 Fu­en­gi­ro­la

Hy­vää Ii­rik­sen ja i­sän­päi­vää!

En nyt ai­o pa­hem­min juh­lis­tel­la. Vai mi­ten on? Il­ta­päi­väl­lä o­len me­nos­sa Riit­ta Ii­ris­tä vas­taan Ma­la­gan len­to­ken­täl­le, kun hän pa­laa ”ko­tiin” run­saan kah­den kuu­kau­den lo­mal­taan.

Vies­tien mu­kaan Riit­ta on viih­ty­nyt ko­ti­vä­en ja ys­tä­vien seu­ras­sa e­ri­no­mai­ses­ti. Ai­kan­sa on vi­lis­tä­nyt, ei­kä al­ka­nut kaa­mos­kaan o­le il­mei­ses­ti hai­tan­nut. Mi­nun täy­tyy y­rit­tää jär­jes­tää hä­nel­le peh­me­ä las­ku ar­kie­lä­mään, he­ti sen pe­rään, kun Air-Fin­land on huo­leh­ti­nut o­mas­ta o­suu­des­taan Ma­la­gan ken­täl­le.

O­len pi­tä­nyt pyyk­ki- ja sii­vous­päi­vän, nuo­hon­nut nurk­ki­a ja har­jan­nut pat­jo­ja, niin et­tä tä­mä pie­ni ”a­sun­tom­me Au­rin­ko­ran­ni­kol­la” o­li­si kut­su­vim­mil­laan.

Mi­ten lie sen au­rin­gon kans­sa tä­nään? Nyt se kyl­lä kil­lit­tää täy­sil­lä, mut­ta sää­tie­do­tus lu­paa pil­vi­sem­pää ja pa­ri pi­sa­raa­kin il­ta­päi­väk­si. On­han se taas pais­ta­nut vii­kon ver­ran täy­sin pil­vet­tö­mäl­tä tai­vaal­ta. Si­tä en­nen, Bis­ka­jan myrs­kyn yh­tey­des­sä, meil­lä­kin o­li pil­vis­tä puo­li päi­vää ja vuo­ril­la näyt­ti jo­ku sa­de­kuu­ro­kin va­el­ta­van.

Yöt o­vat kyl­me­ne­mäs­sä. Aa­mui­sin on sii­nä 13-14 as­tet­ta, jo­ten muu­ta­man tun­nin läm­mi­tän aa­muin il­loin au­to­läm­mit­ti­mel­lä, 800 W:n te­hol­la. Lämp­pä­rin suun­nit­te­lu a­loi­tet­tiin jo A­min kans­sa, vaik­ka vie­lä hel­le hi­koi­lut­ti. Pu­hu­mat­ta­kaan, et­tä sa­ma hom­ma o­li oi­ke­as­taan al­ka­nut jo Suo­mes­sa vuo­si­a sit­ten, jol­loin meil­lä vie­lä o­li toi­mi­va, säh­kö­syöp­pö kes­kus­läm­mi­tys. Pi­ti saa­da pa­rem­pi. Pää­dyin sil­loin Sa­fi­re-ka­mi­naan, mut­ta pe­ruin jo mel­kein so­vi­tut kau­pat, kun keu­la kään­tyi tro­pii­kin hel­tei­siin.

Hom­ma on taas sa­mas­sa vai­hees­sa Ref­le­xien, We­bas­to­jen ja E­be­rien kaut­ta, sa­taan ker­taan mie­tit­ty­nä. O­len ky­sel­lyt spe­si­a­lis­teil­ta ja val­mis­ta­jil­ta. Jo­ku päi­vä sit­ten ra­ken­sin mal­lin pah­vis­ta ja me­ri­kar­tas­ta. Sil­lä nyt ai­na­kin sel­vi­si mi­ten ka­mi­na suun­ni­tel­lul­le pai­kal­le, mas­to­tu­en juu­reen si­joit­tui­si ja mah­tui­si. Vie­lä pi­ti tar­kis­tel­la tur­va­e­täi­syyk­si­ä, sun muu­ta huo­mi­oi­ta­vaa, pääs­täk­se­ni uu­del­leen tuo­hon nel­jän vuo­den ta­kai­seen ”val­mius­ti­laan”.

E­del­li­sen, hen­ki­sen suun­nit­te­lu­pai­nin va­sa­ta­pai­nok­si pää­sin sen­tään ”ti­luk­si­a­ni” kat­se­le­maan vuo­ris­toon. E­del­li­sen ret­ke­ni ta­paan ko­hot­tau­duin taas Mi­jak­sen ky­lään, 400 met­riin. Me­ne­tel­mä o­li sa­ma, pyö­räil­len, jos­ta y­li puo­let mat­kas­ta kai pyö­rää ta­lut­ta­en. Tuo­kin ter­mi on rin­tees­sä lii­an ke­sy. Kyl­lä si­tä värk­ki­äm täy­tyy kun­nol­la työn­tää.

Nou­sin tut­tu­a pol­ku­a 900 met­riin, jos­ta hy­vän kir­ja­ni reit­ti­ä seu­ra­ten Pi­co de Mi­ja­sin hui­pul­le, 1150m. Tä­mä­kin pol­ku o­li hy­vä, a­luk­si se har­mik­se­ni pu­to­si 150 a­las­päin, mut­ta ko­ho­si sit­ten loi­vas­ti en­nen vii­meis­tä jyrk­kää, mel­ko ir­to­ki­vis­tä, sa­taa met­ri­ä.

Hui­pul­la tuu­lee, sa­no­taan. Niin nyt­kin, ja ko­le­aa­kin o­li, flee­cen ja näp­py­lä­hans­ko­jen pu­ke­mi­seen as­ti, vaik­ka o­lin jo Bis­ka­jan myrs­kyn jäl­ki­pu­hal­lus­ten ta­ki­a pa­ri päi­vää reis­su­a­ni vii­vyt­tä­nyt. Gps näyt­ti 1159 m, ja vai­kut­ti, et­tä vie­rei­nen Cer­ro de la Se­pul­tu­ra o­li­si aa­vis­tuk­sen kor­ke­am­pi. Kar­tan mu­kaan sen pi­ti ol­la met­rin kor­ke­am­pi 1151. Raa­hau­duin tuon met­rin ta­ki­a sen li­sä­ki­lo­met­rin e­des­ta­kai­sin po­lu­ton­ta mur­to­maa­ta, vain näh­däk­se­ni me­ri­ho­ri­sont­ti­a vas­ten, et­tä Mi­jas o­li sel­väs­ti kor­ke­am­pi. Gps vah­vis­ti sen min­kä po­lut­to­muus­kin, ku­ka viit­si­si käy­dä 1149-hui­pul­la kor­ke­am­man vie­res­sä. No, jo­han o­len tä­kä­läi­si­ä kart­to­ja ja nii­den saa­ta­vuut­ta ”ke­hu­nut”!

Pa­luu­mat­kak­si va­lit­sin jyr­kem­pien o­suuk­sien a­vuk­si ku­ta­kuin­kin 800m:n käy­rää seu­rai­le­van pa­lo­tien. Tun­nin li­sä­lenk­ki, mut­ta ta­sais­ta.

E­väil­lä is­tu­es­sa­ni ih­met­te­lin taas e­läin­kun­nan vä­hyyt­tä. Jo­ku pääs­ky­sen ta­pai­nen pouk­koi­li rin­teen tun­tu­mas­sa. Mi­tä se syö? Ei­hän tääl­lä o­le i­ti­kan i­tik­kaa. Sil­loin näin pa­ri­sa­taa met­ri­ä a­lem­pa­na mus­tan var­jon. Kii­ka­ris­sa se muis­tut­ti, ko­ti­ve­sil­lä har­voin nä­ke­mää­ni me­ri­kot­kaa, kuin rä­sy­ma­ton pät­kä, jos­ta sii­pien päi­den su­lat ha­rot­ti­vat. O­man, jo työ­lään liik­ku­mi­se­ni ka­deh­dit­ta­vak­si vas­ta­pai­nok­si, se ko­ho­si ke­vy­es­ti ja no­pe­as­ti, sii­pi­ään lii­kut­ta­mat­ta, vain kym­men­met­ri­sel­lä kaar­re­hal­kai­si­jal­la o­mal­le kor­keu­del­le­ni, al­le sa­dan met­rin pääs­sä. Vaa­le­a tai kel­ler­tä­vä nok­ka, ai­van mus­ta naa­ma kuin nau­ru­lo­kil­la ja sen ta­ka­na ai­van val­koi­nen kau­la-nis­ka-ko­ko keu­la­pää, en­nen rus­ke­an­kir­ja­vaa ”run­ko­a” ja sii­pi­ä. Oi­ke­an sii­ven jät­tö­reu­nas­sa, y­lä­puo­lel­la, o­li kak­si kel­tais­ta su­lan-pa­rin le­vyis­tä laik­ku­a. Lie­kö EU-re­kis­te­ris­sä kuin ko­tie­lu­kat, mie­tin? Tä­män kai­ken näin sel­väs­ti, hi­taas­ti nau­tis­kel­len, ja luu­lin, et­tä tun­nis­tus on lei­kin­te­ko­a, mut­ta pa­ris­ta paa­til­la o­le­vas­ta lin­tu­kir­jas­ta ei ol­lut a­pu­a.

Liik­keel­le vään­täy­dyt­ty­ä­ni, seu­ra­sin ma­jes­teet­ti­a sen nous­tes­sa sin­ne huip­pu­jen ki­lo­met­riin, kun­nes seu­raa­va so­la peit­ti nä­kö­a­la­ni.

Ku­ten y­leen­sä a­las­tu­lo ei ol­lut lain­kaan hel­pom­paa, suu­ri a­pu o­li mark­ki­noil­ta in­ves­toi­mas­ta­ni, 7,2 €, te­les­koop­pi­ses­ta va­el­ta­jan a­lu­mii­ni­sau­vas­ta.

En­nen tä­tä ret­ke­ä jou­duin Mi­ja­siin ai­kai­sem­mi­kin, nyt jo kol­me ker­taa yh­teen­sä. Läh­din ai­ka myö­hään il­ta­päi­väl­lä, Goog­le­maps’i­ä tut­kit­tu­a­ni, tar­kis­ta­maan on­ko sin­ne mui­ta tei­tä. Kyl­lä o­li, mut­ta Al­qu­e­ran a­sui­na­lu­een lä­pi lop­pu­nou­sun 300 met­ri­ä o­li kyl­lä jyr­kin­tä as­falt­ti­tie­tä, mi­tä o­len pyö­rää raa­han­nut. Mi­ja­sis­sa en e­des py­säh­ty­nyt, vaan tu­lin a­las var­si­nais­ta lin­ja-au­to­tie­tä, kos­ka lii­ken­net­tä tun­tui o­le­van vä­hän. Vauh­ti­kaan ei pal­jo­a har­vois­ta au­tois­ta jää­nyt, ja e­ka ker­taa sain pyö­rä­ret­kel­lä nie­lek­si­ä kun­nol­la, saa­dak­sen no­pe­an las­kun tuk­ke­a­mat kor­va­ni au­ki.

Kuin­ka voi ol­la mah­dol­lis­ta, et­tä pyö­rä­ni pel­käs­tään ha­lu­aa pyö­ri­ä vas­ta­mä­keen? No, y­lös­päin on ai­no­a suun­ta ran­ta­ta­san­teen li­säk­si, ja on­han sii­nä jo­tain te­ke­vi­nään. Sa­man maan ”vas­ta­ve­to­voi­man” kis­ko­ma­na kä­väi­sin myös tu­ri­se­mas­sa Mau­ril­la ja Rai­jal­la Be­nal­me­na Pu­eb­los­sa, n. 250m.