2010-08-20 Erikousa | |
2010.08.24 | |
2010.08.24 |
2010-08-20 Erikousa
Viime maanantaina nostimme koukun tuulen viriämisen jälkeen, ja ihme kyllä vetoa riitti aina läpi Korfun koilliskulman ja Albanian rannikon välisen, mailisen salmen. Luovittava, kun oli niin senkin maan vesialuetta on viilletty. Yö ankkurissa oli varsin yksinäinen, tosiaan lahden ainoana veneenä Korfun kylän superjahtien seuran jälkeen. Italian liikenteen lautat, kuin valokylät, lipuivat vain ohi silloin tällöin, ja Saranden kaupunki Albaniassa, vain viiden mailin päässä vilkkui myös kutsuvasti. Olemme kuitenkin päättäneet jättää muut Balkanin maat väliin. Tietojen mukaan kaikki perivät tuntuvan korvauksen vierailevilta veneiltä, emmekä katso pääsymaksuja kohtuullisiksi vain lyhyttä läpiajoa varten.
Seuraavana aamuna jatkoimme matkaa hyvässä luovituulessa kohti luodetta. Iltapäivän puolella tuuli lisi jo liian hyväksi. Jenniä piti rullata reilusti ennen kuin saimme kryssittyä itsemme ja ankkurimme Erikousa-saaren hiekkarannan tuntumaan. Päivittäin meitä on tässä 20-30 paattia. Joku lähtee ja toinen tulee. En pysty nytkään pidättäytymään joukon ”purjehdustapoihin” viittaamasta. Ensin näytti siltä, että Iiris oli ainut joka tuli purjein koukkuunsa asti. Sitten tuli jo toinen siinä 45 jalkainen erittäin komeasti jo noin mailin päähän, mutta sitten tuli se vaihe, kuin jostain oppikirjasta, että purjeet piti laskea ja ajaa koneella loput. Samaan kykeni erittäin eleettömästi, sentään n. 12-15 metrin tuulessa, lähestynyt Etap 21, mutta viimeinen maili silläkin vaati hienon ja voimakkaan perätuupparinsa potkua. Tasaisesti mataloituva, kivetön, mailinen hiekkalahti jos joku tarjoaa mainion tilaisuuden purjeilla lähestymiseen. Saman voisi tehdä vaikka raakapurjealuksella.
Mitäs se jos 20 venettä luovii pelkällä koneella ja puoli tusinaa isolla ja koneella, mutta ei lainkaan ole harvinaista, että paatit, uudet komeat ja vanhat koetellut, suurinekin miehistöineen ja täysrullapurjein, painelevat parasta purjetuulta pelkin mastoin, myös makeimmassa avotuulessa. Ehkä ne säästävät sitä meille, purjehdushulluille.
Erikousa Korfun luoteiskulmalla, on 1,5 mailin pituisena ja mailin levyisenä Pyhtään Kaunisaaren kokoinen. Muutaman talon kyliä on useita, ja niitä yhdistää mainio, tiheä betonitieverkko. Ja kaiken lisäksi joka risteyksessä on viitoitus kylien nimillä ja vielä turisteille tehtyjen eri reittivaihtoehtojen värillisillä nuolilla. Ekan päivän harhailimme ilman karttaa, ja sellaisen hotellista saatuamme harhailimme osan aikaa taas, koska emme löytäneet edellispäivän latua ”viinitarhaamme”, jonka bongasimme asumattoman metsän umpeenkasvaneelta alueelta. Kypsät, raikkaanmehukkaat, makeat, mainio välipala serpentiiniteiden ravaamisen jälkeen.
Vaikka saaren korkein kohta on vain 121m, niin hämmästyttävästi papua tarvitaan sinnekin nousuun aivan hyvää tietä pitkin. Ja koskaan en voi olla ihmettemättä sitä hienoa perspektiivin muutosta vaikkapa jo tuolla vaatimattomalla korkeudella.
Jos on tiet hyvin merkitty niin muutakin on tehty. Hämmästelin ekarantautumisella, kun rantavessassakin oli wifi-antenni. Veneelle tultuamme hämmästelin lisää. Tukiasemia oli ainakin 16 kpl, jos numeroon ilmaisen wifin asemien nimessä oli uskomista. Näinhän se on ollut aikaisemminkin. Mitä ”kehittymättömämpi” paikka sen parempi wifi. Suurissa kehittyneissä paikoissa kaikilla on kotonaan hyvät yhteydet, eikä kukaan välitä kulkumiesten tarpeista.
Tämä porukkamme täällä ankkurissa on pääosin italiaanoja. Lomien hupeneminen on jo pitkällä ja kotimatka edessä, mutta lähinpään Italian niemeen, saappaankorkoon, on vain 50 mailia. Nyt vain on jo muutaman päivän puhaltanut rajusti, säätietojenkin mukaan 7 boforia. Eikä sellaiseen, etenkään vastaiseen, ole juuri syytä lähteä, etenkin, kun miehistöissä on myös paljon lapsia. Muutamia ranskalaisveneitä on myös, ilmeisesti hekin kotimatkalla. Muut kansallisuudet edustavat pieniä vähemmistöjä.
Alempana Joonian saarillahan engelsmannit olivat mainittujen lisäksi ja joillain paikoilla ehdottomana enemmistönä. Fiksuina ihmisinä he eivät kotimaansa surkeaan ilmastoon omalla kölillä pyrikään, vaan lorvimislomansa jälkeen nostavat taas paattinsa Aktio-Marinan kentälle siksi aikaa kun pistäytyvät kotona pubin takan ääressä lämmittelemässä.
Othonoi, kaukainen saari
Othonoi on vielä kahdeksan mailia lähempänä Italiaa kuin Erikousa. Joka päivä sinne joku paatti lähtee täältäkin uusiin asemiin. Me myös, vaikka Italia saakin odottaa. Nopeasti maili maililta tuuli lisi. Rullasimme jenniä pariin otteeseen, sitten reivasimme ison, mutta Othonoin vaikutuspiiriin tultuamme meri muuttui aivan vaahdoksi, ja viimeisillään vinossa roiskuttelimme saaren ”suojaan”. Tosiaan, sieltä 400-metriseltä vuorelta tuuli kertautui ainakin tuplaksi. Pari puolen tusinan joukostamme kääntyi jo takaisin, ja nähtyämme keliä odottavien veneiden rivistöt aallonmurtajaan kiinnitettyinä, samalla, kun painimme purjeita kasaan, vain 5-8 metrin syvyisessä vedessä, joka läpikirkkaana vaikutti ettei sitä enää alle riitäkään. Helppo oli kääntää keula takaisin. Vain optipurjeen kokoinen genoan kulma antoi saman 6 solmun alkuvauhdin, kuin koko riepu myöhemmin Erikousan kupeessa.
Kyllä meidänkin ankkuripaikkamme myöhemmin iltapäivällä ja myös tänään oli vietävän tuulinen. Onneksi kaikkien koukut tuntuvat tarraavan hyvin täkäläiseen hiekkapohjaan.