2009-11-18 Melkein ja välillä Singaporessa | |
2009.11.18 | |
2010.04.13 |
Malakan niemimaa työntyy Taka-Intian niemimaasta eteläkaakkoon. Niemen uloimmassa kärjessä on saari, ikäänkuin luun pää nivelkuopassa. Saari on nykyään reilusti 50 kilometrin pituinen ja 25 kilometrin levyinen Singapore. Kirjoitin nykyään, sillä jatkuva täyttötyö laajentaa sitä koko ajan. Sen pituus ei tosin voi enää kasvaa, sillä naapurimaa tulee vastaan idässä ja lännessä. Eteläsuunnassa on vielä vähän varaa, kunhan kaikki pikkusaaret aikanaan siihen yhdistetään Indonesiaa myöten.
Singaporen erottaa niemimaasta ja Malesiasta, sitä pohjoispuolelta kaarevasti ympäröiden, Johorin salmi. Aivan oikeasti se ei ole salmi ollut sitten 1920-luvun, eikä Singaporekaan saari, sillä silloin rakennettiin salmeen silta, patoamalla siinä paikassa kilometrin levyinen vesiväylä maavallilla.
Tämä pato, Causeway, on ollut rakentamisestaan lähtien erittäin tärkeä ja vilkas liikenneväylä, aluksi Brittisiirtomaan eri osien ja nyt kahden naapurimaan välillä.. Patotie sijaitsee myös aivan Johor Bahrun keskustassa, ja on kasvattanut ja edelleen kavattaa hyvinvointia tällä rannalla. Osaan JB:n kehityksessä on syynä Singaporen läheisyys.
Tämä raja on nimittäin yksi niistä, joissa kehitys, palkat ja hinnat eroavat toisistaan reilusti rajan eri puolilla. Malesialaisten kannattaa pyrkiä töihin Singaporeen. Tienaa sikäläisiä dollareita ja kuluta kotona ringgittejä. Palkkasi enemmän kuin tuplaantuu. Kuulema myös singaporelaisia asuu Malesian puolella, vaikka käyvät työssä kotimaassaan. Taas palkka nousee kummasti.
Ehkä on hyväkin, että joku muuttaa. Väkeä on Singaporessa 4 miljoonaa, ja vaikka saarta on kasvatettu, väentiheys on runsaat 6000 henkeä/neliökilometrillä, joten ei tarvitse ihmetellä miksi rakennetaan korkeita taloja. Toisaalta, vaikka taajamaa on paljon ja satamaa niin ikään, suuri osa saarta on vielä vihreätä sademetsää.
Sinne, sinne SingaporeenPari kertaa käytiin Singaporessa, ja kummallakin kertaa Tove oppaaksi. Hänenkään harjoittelunsa alalla ei vielä ollut järin pitkällä, mutta osasi hän jo passikuviot ja bussiyhteydet.
Kun lähdetään Johor Bahrusta ylitetään katu City Square-ostoskeskuksen siltaa pitkin tuliterään, vielä keskeneräinen, liikenne- rajatarkastuskeskukseen. Siinä sitä on arkkitehdeillä ollut pähkäilemistä mitä krumeluuria keksisi rahan menoksi ja miksei silmänkin iloksi. Samalla on osin unohtunut mitä varten suunnitellaan ja rakennetaan. Kiireisinä liikkuvia työmatkalaisia ihmisvirtoja. Hallit ovat valtavia ja näyttäviä, mutta ihmisjonot ahdistetaan kiertämään pitkiä matkoja ja mutkia ahtaissa käytävissä. Liukuportaat tosin auttavat, mutta maallikko ihmettelee miksi niiden edessä pitää aina töröttää hankala pylväs. Arkkitehti ehkä sanoisi, että se pitää monumentin pystyssä, mutta voisivatkoko portaat ehkä olla avarammin vieressä, eikä takana? Näyttää, niinkuin rajanylitystä ei olisi haluttu helpoksi, vaan haastavaksi esteradaksi. Vielä ei tosin selvinnyt tuleeko ihmisvirta joskus sisään vaikka rakennuksen toiselta puolelta, eikä ahtaan vanhan ostoskeskuksen läpi kuten nyt. Tino ei ollut mukana puolustamassa ammattikuntaansa kritiikeiltämme.
Meillä rajanylitys tapahtui siten, että esteradan alun kierrettyämme passit tarkastettiin Malesian lähtötiskeillä. Jatko samanlaisten mutkien ja alasjohtavien liukuportaiden kautta busseille, jossa maksettiin saman tien Singaporen keskustaan. Eurolla kaksi henkeä sai sulloutua tupaten täyteen bussiin köröttelemään yli patotien, jossa taas kävelimme, paljon suoraviivaisemmin Singaporen passintarkastuksen ja tyrvatarkastuksen läpi samanlaiseen bussiin. Nyt se lastattiin vain istumatäyteen runsaan puolen tunnin matkalle.
Singaporehan on city jos mikä. Pilvenpiirtäjiä ja joka alan puotia piisaa. Eka reissulla etsittiinn ja löydettiinkin venetarvikeliike ja Timo vielä sieltä tarpeellisia tavaroitakin. Naiset ”löysivät” Ikean, jonne mekin myöhemmin päädyimme pakolliselle lihapulla-arerialle. Ei sieltä tyhjin käsin päästy ulos, vaikka ”mekano-kaapit” ja -hyllyt jäivätkin toisten murheiksi. Oli puoti huonontunut aikaisemmasta vierailustamme. Suomalainen hapankorppu oli korvattu ruotsalaisella näkkärillä. Ei sinänsä vikaa siinäkään.
Toisen ulkomaanmatkamme samalla porukalla, Chimut, Tove ja me, joku päivä sitten, otimme vielä turistillisemmin. Istuimme pari kierrosta avokattoisen turistibussin vintillä turistikohteesta toiseen.
Emme poistuneet bussista pysäkeillä vaan seurasimme ainoastaan katseella kohteiden lipumista ohi, maailmanpyörä, Little India, China Town, Kasvitieteellinen puutarha, Raffles Hotelli. Tuossa tehtiinn siirtomaahistoriaa ja tuossa Singaporen. Siinähän olisi saanut samalla rahalla istua vuorokauden, ja tutustua kymmenien pysäkkien tarjontaan. Ei ole helppoa turistin elämä.
Vielä olisi ollut joulukatu iltavaloisssaan, mutta suorimme hämärissä paluumatkalle. Kahden maan ero näyttäytyi bussilipun hinnassa, kaksinkertainen, mutta kohtuullinen. Saarivaltio yrittääkin pitää julkisen liikenteen voimissaan, verottamalla henkilöautot kuulema lähes kaksinverroin Suomeakin kalliimmiksi. Ei sitä kyllä kadulla huomannut.