7.10.2009 Bali ei päästä otteestaan | |
2009.10.17 | |
2010.04.13 |
Selat Lombok, Balin ja Lombokin välinen salmi, virtaa parin-kolmen solmun nopeudella, vuorovesistä välittämättä pääasiassa pohjoisesta etelään kaakkois-monsuunin aikana. Onneksi poikkeuksiakin on.
Vihje kuului, että aivan Balin rannan tuntumassa voisi olla akanvirta. Iloksemme tuuli virisi kaakosta, ja genaakkerin vetämänä ja virran kuljettamana gps raksutti pari tuntia kymmenen solmun pintaan. Virtaus pysyi meille edullisena myös sen jälkeen, kun olimme pakotetut peruspurjeisiin tuulen voimistuttua.
Balin itäniemen kiihdytyskaistalla puhalsi jo niin, että piti reivata. Ei pitkäksi aikaa, sillä Gunung Agung-tulivuoren suojassa tuuli heikkeni. Samalla virtakin oli kääntynyt vastaiseksi. Pian tuuli loppui kokonaan ja aloimme valua takaisinpäin.
Chimu alkoi putputtaa, mutta me vetäisimme purjeet kokoon ja lepäsimme niin hyvin kuin se onnistui, sillä aina välillä jouduimme äkkijyrkän virta-aallokon tuljutukseen, jolloin vettä räiskyi jopa peräpeilin yli, jota emme vielä muuten ole kokeneet, kuin pahimmissa myrskyissä.
Valuimme takaisinpäin runsaat neljä mailia puolessa vuorokaudessa, vaikka aina välillä joku orpo henkäys yritti avittaa meitä eteenpäin.
Täytyi uskoa että tuuli ei tule odottamalla, mutta koneiluakin, joka yleensä auttaa, tarvittiin nyt viisi tuntia. Pari seuraavaa vuorokautta olivat jo paljon purjehduksellisempia.
Tällaisia raskaita bambulauttoja, kalojen houkuttamiseen, oli meressä ankkuroituina kymmenittäin. Niistä näki hyvin, viekö virta eteen vai taakse, mutta älä törmää pimeässä.
10-12.10.2009 BaweanBawean on 20 km halkaisijaltaan olevaa saari Jaavanmeressä. Ankkuroimme sen pohjoislahteen kymmenen muun veneen joukkoon. Chimu oli tullut pari tunti aikaisemmin, muu porukka kuului pääosin Lombokilta kertomaani Sail Indonesia-porukkaan. Kävelyllä parin kilsan päässä olevaan Tambak-kylään ihailimme toinen toistaan hienompia omakotitaloja. Emme kotejamme Suomessa näin koristeellisesti kaakeloisi, mutta eivät ne kovin paljon muistuttaneet Baweaninkaan vanhempaan rakennuskantaa.
Tambakin pääkatu
Jututimme erästä miestä portilla. Hän kutsui meidät oikopäätä sisään ja tarjosi mehua. Lasimme eivät tyhjiksi ehtineet, sillä isän, Agus Salimin, esimerkin mukaan talon tyttäret Nova ja Vira pitivät niitä jatkuvasti täysinä. Tusina veljenpoikia ja -tyttäriä sekä serkkuja kärkkyi ympärillä samaa hommaa.
Juomanlaskijat
Isäntä esitteli pienen korttelin mittaisen talonsa, huoneet ja Baweanilla tehdyt taidokkaasti kaverretut, ylellisen oloiset huonekalut sekä kertoi rahalähteensä: Tienesti tulee talouspuolen merimiehenä ranskalaisessa öljynporausaluksessa. Vaimo käyttää siitä talouden pyörittämiseen kotona n. viidenneksen samoin kuin isäntä toisen itse matkoillaan. Paljon yli puolet dollaripalkasta jää säästöön, ja se oli Baweanille tuotuna iso summa. Juuri oli ostettu kerralla kaksi moottoripyörää. Esikoinen, Eka nimeltään, oli surruttelemassa isommalla.
Agusin mukaan Baweanin 100 000:sta asukkaasta palvelee noin 3000 miestä kansainvälisessä merenkulussa. Komeita kaakeleita kiilteleviä pikkupalatseja nousee saarelle kuin sieniä sateen jälkeen.
Tambakin kadulla törmäsimme opettaja Adiin. Hän rupesi välittömästi organisoimaan meitä koululleen oppilaidensa englannin kieltä treenaamaan.
Seuraavana aamuna kevytmoottoripyörien jono kurvasi rantautumispaikkaamme, Adi ja toinen opettaja Gunawan keuloilla sekä neljä oppilasta hienoissa koulupuvuissaan. Niin meitä Chimujen kanssa vietiin.
Pidimme Timon kanssa kumpikin oman 10 minuutin ”luentomme” parissa eri luokassa, aiheina ainakin Suomi ja tämä maailmalla resuaminen. Riitta sai kuitenkin parhaat aplodit esittämällä hiihtoa luokan käytävällä.
Riitta on juuri antanut hiihtotunnin
Meissä vika tietysti oli, mutta eivät oppilaamme kyllä yrittäneetkään keskittyä muutamia kauniita, kilttejä tyttöjä lukuunottamatta, jotka pyydettäessä esittivät hämmästyttävän hienosti muotoiltuja kysymyksiäkin. Liikaa yleistettynä saman luokan pojat osasivat melkein sanoa nimensä.
Silloin ennen Felissan Pia ja Göran Granbackan kanssa olimme kokeneet Baweanin vuonna 2001. Aivan samoja henkilöitä, Adia lukuunottamatta, emme tavanneet nyt. Emme löytäneet kantapaikkaammekaan, Halinan kuppilaa, mutta kaiken kaikkiaan Baweanilaiset olivat säilyttäneet ylitsevuotavan ystävällisyytensä. Kokekaa nopeasti! Lentokenttä on rakenteilla.
Riitta lähetti tekstariterveiset Pialle ja Göranille. Vastaus kertoi heidän juuri saapuneen Catrine-veneellään (Targa 96) Kanarian Isla Graciosalle.
Toiveseilausta - aluksi Samana iltapäivänä, koulun jälkeen Iiriksen keula kääntyi kohti Borneota, Kalimantania Indonesiaksi, ja Kumai-jokea siellä. Chimu seurasi tuntumassa. Nyt oli tuulta ja oikeasta suunnasta, sivumyötäistä. Sitä kestikin yli puoli vuorokautta. Saman ajan, koko pimeän oli pohjoisessa salamoinut. Ei mitään silloin tällöin, vaan jatkuvana leimuamisena. Aamulla se tuli päälle. Hyökkäsi muutaman sekapuuskan jälkeen länsi-luoteisena. Sinne oltiin pyrkimässä. Kaatosade kesti ensin tunnin. Muuta merenkulkua ei näkynyt, koska eivät sattuneet kosketusetäisyydelle. Ei näkyvyyttä enempää olisi ollutkaan. Tutkaakin vilkaisin, pelkkää valkoista koko ruutu.
Ei auttanut muuta kun tähystellä sprayhoodin läpi, kun Iiris porskutti syvään reivattuna pohjoisen ja koillisen välisiä kursseja Tuuli-Väinön ohjaamana. Illalla taas tyyntyi. Vähän puolenyön jälkeen täyttyi koneilun mitta. Ankkuroimme Gosong Sangorn majakan läheisyyteen, lähes kymmenen mailin päähän lähimmästä maasta.
Iltayöstä ja vielä ankkuriin tullessa veneidemme, Chimu tuntumassa, keulat viilsivät kuin tuhansien ledien valaisemaa meren pintaa. Keula-aallon levitessä tyvenen merenpinnan päälle, aivan kuin ohuessa jäässä ajettaessa aallon ulkoreuna suorastaan häikäisi, niin että muuta ympäristöä oli vaikea havaita. Näin voimakkaana emme ole moista ennen kokeneet. Kumai-joki Viiden tunnin koneajo onneksi vuoroveden myötävirrassa toi meidät Kumain kaupungin edustalle 200 mailin ja ankkurointeineen tasan kolmen vuorokauden jälkeen Baweanilta. Parikymmentä mastoa oli jo paikalla, Sail Indonesia taas.
Ankkuripaikka on laaja, mutta voimakkaasti virtaava ja suuntaa vaihtava vuorovesi tekee siitä vaativan. Lähin saksalainen naapurimme kävi jo meille valaisemassa tilannetta. Jotkut veneet olivat jo törmäilleet toisiinsa. Noudatimme toivettaan. Siirryimme kauemmaksi.
Kumai ”City”Kumain pääkatu oli tungokseen asti täynnä väkeä, mopoja, autoja. Se oli osittain suljettukin, sillä vuorolaiva oli juuri tullut laituriin lasteineen matkustajineen, ja kuormaa piti tietysti välittää eteenpäin. Timo pyöritti päätään. Ei näyttänyt kuulema hyvältä. Johan kaikki viranomaisetkin olivat Balilla ihmetelleet. Kumai? Miksi sinne? Miksi tosiaan? Tungoksen lisäksi suurin osa taloista oli vain hökkeleitä, vinossa itään ja länteen, välissään avoviemäreitä ja kapeita kujia.
Kumain pääkatu on hiljentynyt. Ainoat "kerrostalot", ja niitä on paljon, ovat ikkunattomia "pääskysenpesätehtaita". Suihke käy ympäristössä, ja sirkutus särkee korvat.
Taloissa ja hökkeleissäkin oli kuitenkin toimivia puoteja, ruokapaikkoja ja monen sortin korjaamoja, ja mikä positiivisinta väki oli tukevasti työn touhussa. Juuri olen kehunut miljoonilla. Nyt olivat rupiat kortilla. Ei, Kumaissa ei kortilla mitään saanut. Pankki olisi vaihtanut vain 100 USD ja suurempia seteleitä. Niitä ei meillä taas ollut, koska yleensä pienet setelit ovat kelvanneet paremmin.
Pääsin läheiseen, 25 km, alueen pääkaupunkiin Pangalanbuniin puistopoliisiautolla.
Ivan kertoi matkalla vaikeista ajoista 10 vuotta sitten: Hallinto oli aikanaan siirtänyt Maduran ylikansoitetulta saarelta väkeä Kumain alueelle. Paikalliset Dayak-heimot kyllästyivät eriarvoisuuteen ja epäoikeudenmukaisuuksiin väestön siirron jälkeen. Päitä, pääasiassa maduralaisten, alkoi sananmukaisesti putoilla. Joukoittain maduralaisia piti evakuoida turvaan alueelta. Ymmärrettävästi turismi veti henkeä tuona aikana.
Toinen vaikea asia kansallispuiston saralla on ollut puiden kaato, luvallinen ja luvaton. Kumai olikin aikaisemmin vilkas sillä alalla. Mekin muistamme kuinka hinaajat vetivät parin metrin paksuisilla tukeilla lastattuja proomuja jokiväylällä.
Nyt puuhommat on saatu kuriin, loppumaan. Valtio on tietenkin joutunut koville yrittäessään paikata kukoistaneen alan aiemmin tarjonnutta työllisyyttä. Ainakin se on tukenut metsänistutusta.
Pangalanbun oli aivan kuin toinen maailma. Kokoojakadut olivat istutuksin ja veistoksin koristeltuja avaria nelikaistateitä. Siistiäkin oli, roskille roskiksia.
Eka rahaautomaatti ei pelannut, ja rahanvaihto ei siinä eikä neljässä seuraavassa onnistunut, eivätkä osanneet neuvoa muuallekaan. Mietin jo mitä voisin alkaa myymään seteleihin kiinni päästäkseni.
Aivan lähellä ekaa pankkia, saman nimisessä, automaattikin pelasi, kunhan ensin olin kävellyt kilsan pari toiseen suuntaan ja takaisin. Aika isossa kaupungissa eivät valkonaamat ole näköjään järin tuttu näky, siihen malliin väki, etenkin nuoret, kaduilla tervehtivät. Hello ja good afternoon sujui kuitenkin jo monilta.