26.7.2009 Port Moresby | |
2009.07.25 | |
2010.04.13 |
pääovi
Royal Papua-pursiseuran mainitsin jo tulojutussa. Sen hoivissa olemme hyvin viihtyneet. Turvallisuuden sanotaan olevan 100%. Aika helppo uskoa, jos sitä päättelee vartijoiden lukumäärästä. Katuportilla heitä on jo puolen tusinaa. Ympäri aallonmurtajia vaeltelee sama määrä, yksi aallonmurtajan aukolle rakennetussa katoksessa. Lisäksi katua vasten olevaa rauta-aitaa vartioidaan sisäpuolella. Valtavaa seurarakennusta eri puolilla vahtii muutama, ja lisäksi parilla sisäportilla on valvojansa.
Laiturialue on perinteisesti sähkönulosottotolpilla himmeästi valaistu, mutta aallonmurtajan sisäpuoli, meidän kolmen neljän vierailijan tontti, on yöllä kirkastettu ympäri altaan sijoitettujen valonheitintornien voimin.
Terassia silmänkantamattomiin ja sisäpuolella paikkoja 2-3 kertaa enemmin
Keidas tämä on muillekin valkonaamoille. Joka päivä töiden päättymisen aikoihin sen avarat tilat täyttyvät ihmisistä. Valkonaamojen paikka tämä tietysti on, mutta ei pelkästään, vaan suuri osa asiakkaista, ilmeisesti veneenomistajistakin, on tummempaa sorttia.
Viivytellessämme aikoinaan vuoden verran Thaimaassa, tapasimme siellä paljon aussiveneilijöitä. Eräs totesi: Täällä pystyn, toisin kuin kotona, eläkkeelläni ylläpitämään venettä, nuorta naista ja moottoripyörää. Port Moresbyssä sama näyttää toteutuvan eräänlaisena mini-Thaimaana, lähempänä kenguruita. Monien paattien perässä lukee: Sydney, Brisbane tai Cairns. Oli veneilijöillä sitten mitä tahansa suhteita paikallisiin, niin päivisin useimmisssa paateissa näkyi pesijöitä ja kiillottajia, avoveneistä lähtien.
RPYC:n satama kukkulalta. Pursiseura jää naapuriin rakenteilla olevien kerrostalojen taakse.
Ei Royal Papua mikään ravintola ja laituriseura ole – pelkästään. Joka viikonloppu, joskus viikollakin 6-10 optia seilaa kisaamaan tai harjoittelemaan ulkopuolelle, samoin aina muutama Laser ja Hobie-katti, joskus jopa pari kölivenettä sekaan. Runsaasta 200 sadasta laituripaikasta sen sijaan aniharva on liikahtanut. Se nyt ei ole harvinaista muuallakaan. Eikä sekään lämpöisissä maissa, että hyvin monissa veneissä asutaan vakituisesti.
Hitsari huipulta – vuorenHansjörg virittää vehkeitään. Timo tarkkailee
Laiturit ovat täynnä. Jonkun paikalle saattaa päästä, jos kyselee. Pohjoiskantilla, Kalastusklubin naapurissa on paripaikkainen työlaituri. Sveitsiläisen Chenoan Tina sen meille hommasi, kun ensin olin kysynyt Hansjörgiltä onko tämä hyvä hitsari. ”En ammattilainen, mutta tämän paatin olen tehnyt.” Ja lisäsi: ”Vuoren huipulla.” Siitä homma eteni ilman jarrutusmahdollisuutta. Hans oli ostanut Seelannista hitsauskoneen, mutta ei ollut sitä kokeillut. Se sattui olemaan kaikkien muiden tavaroiden alla. Kun sen kuulin sanoin: ”Unohdetaan koko juttu.” Chenoat taas tiesivät, että tuuligeneraattorimme saisi toimintaan vain hitsaamalla ja väittivät, että heidän täytyy muutenkin siirtää kaikki tavaransa.
Chenoa, Hansjörgin edellinen, 11 vuoden hitsaustyö
Niin sitten seuraavana iltapäivänä viiden jälkeen, juuri kun alkoi hämärtää, pöräytimme luvattuun laituriin. Hitsauskomennuskunta saapui Ishanin Christophin jollalla, ja Chimun Timo omallaan perässä. Hitsauskone osoittautui matkaradiomallin sijasta isoksi matkalaukkumalliksi, raskaaksi ja vaikeammaksi siirtää. Hämärä tunti meni laiturilla harjoitteluksi. Eihän kukaan ollut edes vehkeitä koskaan käyttökuntoon yhdistänytkään. Minä vielä iltapäiväni puhdetta, putken sovitusta, lentävällä viimeistelin. Pimeän turvin saumaa rupesi kertymään kohteeseenkin, mutta silloin suojakaasu lopahti alkuunsa. Hans jatkoi päivällä uunissa kuivaamillani, luultavasti puolentoista pallonkierron puikoilla.
Tuulimyllyn tukiputki liimautui paikoilleen. Iso työ se ei ollut, mutta auttamishalun hapuillessa sen hetkisen valmiuden rajoja, ja Chenoan merellelähtöaikataulun painaessa, ilta oli varsin hektinen, tosin naurun ja kompapuheiden siivittämä.
Kolme päivää hyödynsimme laituria. Ensin, seuraavana aamuna asensin Rutland-tuuligeneraattorin toimintaan. Sitten seurasi kannen pesua. Eka kertaa sitten hiekkapuhalluksen. Ei siitä mitään näyttänyt irtoavan, mutta oli se kuivuttuaan ehkä tasaisemman värinen.
Seurasi kyljen pesu ja toisen, veneen kääntämisen jälkeen. Vettä otimme tietysti kaikki paikat täyteen, ja samaa hamstrausta harrasti maasähkölaturimme omalla sarallaan. Pyykkäri viihtyi pesulassa pari päivää ilman jollamatkan rajoituksia..
TalousuutisetStockholm: Nokialla pyyhkii hyvin, vaikka ei ihan kuin ennen. PNG Post Courierin lehtiuutinen Ruotsin kautta. Kommentoitu firma mainitaan suomalaiseksi. Nettilehdistä luin kuinka hissiyhtiö myös porskuttaa, ilmeisesti vastatuulessa maailman tilanteen takia, mutta luovien edistyen. Taitaa olla verkot näissäkin vesissä, koska kylä ympärillämme on Kone-dobu.
Tässä Koneen toimipisteessä ei ole hissejä
Viikossa emme ole järin hyvin Port Moresbyhyn tutustuneet. Ensinnäkin edelläkerrottu työleirituomio työlaiturissa. Toiseksi jo kartalta näkyy kaupungin hajanaisuus. Se levittäytyy peruskiviltään sataman läheisyydestä vuorenharjanteen toiselle puolelle 20 kilometrin päähän. Yhtenäistä keskustaa ei ole missään. Pari kävelyä olemme tehneet juuri satamakylän keskustaan, mutta suurten pankkitalojen ja toimistotornien lisäksi taitaa palveluina olla posti ja pari tavarataloa.
Tavallisen asuintalon sähköaitaviritykset
Kolmas syy, joka ei juuri nyt ole meitä hidastanut opintoretkistä, on kaupungin kerrottu turvattomuus. Joidenkin mielestä ei lainkaan saa liikkua jalan vaan aina taksilla. Virallisen kannan mukaan taas taksitkaan eivät ole sellaisen kontrollin piirissä, että olisivat turvallisia. Vuokraa auto! Pidä se parkkipaikalla ovet lukossa, ja istu hotellissa!
Tietomääräämme täydentääksemme huristelimme Chimujen kanssa pirssillä viisi kilsaa Borokon kaupunginosaan, ”suurimpaan ostoskeskukseen”, jotka sanat ”lontooksi” tietenkin, osoitteeksi sanoimme. Aika helposti, roskissa kahlaten ja betelinsylkijöitä väistellen, pääsimme puotiin. Tavaraa riitti, jos sen sorttista tarvitsi. Naiset ostivat joitain riepuja. Pistävät pakettiin Sabari-saarelle.
Ulos tultuamme tähyilimme hieman ympärillemme ja havaitsimme Ruotsin ja Norjan liput. IKEA? Ei, liput kertoivat konsulaateista, mutta saman rakennuksen tavaratalokin oli tavaraa pullollaan, eikä siisteydessä tai esillepanossa ollut moitteen sijaa. Minä, ikäni veneessä, kuin tynnyrissä eläneenä, olen väärä henkilö sanomaan tavaran määrästä, mutta yhdessäkään puodissa en ole nähnyt esillä niin paljon juoksumattoja, enemmän kuin lenkkareita toisissa. Ei kai taas? Juokse kotona, älä kujilla!
Tanssi maittaa lauantain, Ela Beachin käsityötorilla
Säätiedot rupesivat näyttämään punaista, 30 solmua ja kovaa merenkäyntiä torstaista alkaen Korallimerelle. Huomenna lähdetään kohti Torresin salmea, 330 mailia, ennen puhuria.