10.7.2009 Panaumalasta Port Moresbyyn | |
2009.07.16 | |
2010.04.13 |
Vain 20 mailia Sabarista heittyi sukkelaan pelkkien genuoiden vetämänä. Ankkurit kyllä putosivat valkoiselle korallihiekalle viiden metrin syvyyteen, mutta mustia korallimöykkyjä oli siellä täällä, ja niihin ketjut aina välillä takertuivat, paattien pyöriessä rivakoissa rinnepuuskissa. Välillä nykäisi niin, että henkselit meinasi pudota ja housut tietysti samalla.
Chimut jäivät valvomaan uutta ankkuripaikkaa, mutta me sovitimme aussipurjehtijalta matkalla mukaan tarttunutta koulutarvikepakettia reppuun. Juuri ja juuri repeämättä mahtui. Hiekkarantaan melottuamme, lapsijoukko ja yksi mieshenkilö auttoivat jollan veden ulottumattomiin kantamisessa.
Meillä olisi asiaa opettaja Tasille. Olen Warren ja hänen lankomiehensä ja koulun taloudenhoitaja. Opettaja on juuri käymässä naapurisaarella. Mitähän asia koskee? Tottakai - ensimmäinen tapaamamme on melkein etsimämme. Lähdemme viemään lähetystä Warrenin kotiin ja samalla hän opastaa meidät läpi kylän tutustumiskierrokselle.
Tandeyaissa emme nähneet yhtään valkoisen miehen materiaalia tai keksintöjä generaattoria lukuunottamatta. Täällä oli joitain perämoottoreita puiden siimeksessä. Talot ja/tai majat olivat täällä ja tähän asti olleet luonnonmateriaaleista. Tolpitus pyöreää puuta, katto sagopalmun lehteä, seinät sagon lehtiruotojen rimaa tai lehtiä, lattiat pandanuksen juurista halkaistuja rimoja. Koulun katto oli sentään aaltopeltiä, ja Warrenin pihalla oli muutaman neliön vedenkerääjä samasta siunauksesta ja siitä muoviletku muovitynnyrisäiliöön. Onnekkaasti kyläläisten gardenitkin olivat jopa kyläalueella tai ainakin samalla saarella.
2-levyinen hella
TalouskatsausEdellisessä jutussa mainitsin purjekatamaraanit, joiden valmistamiseen ovat erikoistuneet Panaeati-saarella. Kyseisiä kulkuvälineitä, suurimmat näkemämme yli 10-metrisiä, oli Tandeyain 20 perheellä 5-6 kpl. Heidän elinolonsa vaativat kalliit välineet.
George oli kertonut katamaraanin hinnaksi jopa 25 sikaa ja 12 kaulanauhaa. Kaulanauhat, simpukoista perinteisesti valmistetut, ovat muinaista rahaa, joka on edelleen käytössä. Jo kolmella sialla saatat saada katamaraanin käyttöösi. Veneenrakentajat käyvät aikanaan karhuamassa lisää. Georgella oli viisi tytärtä, mutta niillä ei vielä kummoista kattia kustannettaisi, sillä Warren puolestaan kertoi kuinka vaimot ovat kalliita, mutta sentään vain kahden sian ja parin kaulanauhan luokkaa.
Säätiedotus
Salomosaarilla lämpötila ei juuri alle kolmenkympin pudonnut yölläkään, nousi kyllä siitä reilusti päivällä. Veneen sisällä siinä 36-38 astetta. Uimavesi, mitä kuulema-krokotiileiltä uskalsimme useasti kokeilla, pysytteli 30-32 asteessa. Etenkin Gizossa iltapäiväkuurot olivat aivan jokapäiväisiä. Auringon porotuksen ne kyllä katkaisivat, mutta kosteus vastaavasti oli käsinkosketeltavaa. Jos joku on siellä homehtuakseen, vaikkapa lakatut seinät tai ovet, niin ne homehtuvat..
Kun maa vaihtui Papua-Uusi-Guineaksi ja saaristo Louisiadeksi sää muuttui ratkaisevasti 300 mailin matkalla. Päivällä lämpöä on vain kolmenkympin ja yöllä 26-27 asteen tienoissa. Elämä on ratkaisevasti helpompaa, mutta uimavesi on alle 27 asteen, joka etenkin ja ehkä vain minusta, on jäätävän kylmää.
11.7.2009 Blue LagoonTänään siirryimme Blue Lagooniin eli Kivikivi Lagooniin, Leiga- ja Panakuba-saarten suojaan, kolme mailia edellisestä ankkuripaikasta. Muutaman päivän vallinnut ripeä etelätuuli työntää kuitenkin sen verran maininkia, että snorklausvesi vaikuttaa samealta. Riutan yli tunkee etenkin ylävedellä myös aikamoinen aallokko, joten olomme ei ole lainkaan niin tukevaa, kuin kaikissa maailman Blue Laguuneissa kuuluisi olla.
Matkalla asumattomaan Leiga-saareen tutustumaan kävimme katsomassa Timon juuri ottamaa säätietoa. Tuuli näytti kääntyvän etelästä kaakon suuntaan, joka olisi meille hyvä seilatessa ulos näiltä saarilta WSW-suuntaan aluksi n. 50 mailia. Jatko kohti Port Moresbytä, loput 315 mailia, sujunevat WNW-suunnalla.
Kohti Port Moresbytä
Koska emme saarikierroksella, paria lintua ja runsasta simpukkavyötä rannalla lukuunottamatta, mitään erikoista löytäneet, päätimmekin suoria tiehemme. Panuluvvaluwala olisi jo nimestään mielenkiintoinen. Valkoiset laajat korallihietikot ylsivät ympäri saaren, mutta meille se jäi vain ankkuripaikaksi, viimeiseksi Lousiades-saarilla.
Varhainen lähtö, lähes yhtäaikaa auringonvalon ilmestymisen myötä, oli laskennallinen: kaksi yötä ja kolme päivää, jossa ajassa 340 mailia voisi taittua, etenkin luvatussa parin solmun myötävirrassa. Alku olikin lupaava, mitä nyt tunnin verran jyrkkää ”pesukonekeliä” Jomard Entrancen edustalla. Tuplasalmi, yhteensä 4-5 mailia leveä on, Pohjois-eteläsuuntainen pääkulkuväylä poikki Louisiades-saariston ja sitä ympäröivien riuttojen Salmen syvyys on pienimmillään yli 200 metriä, joten, vaikka virtausta emme muutoin edes havainneet, sotki se edustan merialueen melkoiseksi ”pomppuvedeksi”.
Chimu pyyhkii pomppuveden jälkeen tasoittuneella Korallimerellä.
Veden tasoituttua normaaliksi valtameren mainingiksi, alkoi tuulikin heiketä. Saimme ajettua genaakkerilla helpot, seuraavat 15 tuntia yhtämittaa, mutta sitten alkoivat purjesulkeiset. Genaakkeri alas, useimmiten mustan pilven takia, ja isoa ylös, sillä rullauksen takia ei genaakkeri juuri pysynyt vedossa ison kanssa. Ei niitä puuskia tullut, mutta jos... Koko ajan kuitenkin etenimme. Muutamissa pyräyksissä näytti välillä, että perillä ollaan alta aikayksikön, mutta seuraava tuulireikä palautti maan pinnalle, eikä myötävirtaa saatu lainkaan. Chimu eteni välillä edellä, sitten sivulla, takanakin hetken, mutta melkein kaiken aikaa näkyvissä. Purjein kuitenkiin päästiin, Chimu edellä Basilisk Passageen Port Moresbyyn edustalla.
17.7.2009 Ei uskoisi, että vasta eilen tultiin
Chimu ankkuroi edellämme marina-altaan päätyyn. Mielestämme se oli liian syrjäinen paikka. Ajoimme aivan marinan aukolle, jossa kaksi venettä kellui ankkurissa, ja houkuttelimme Chimunkin. Juuri kun saimme koukut pohjaan tuli altaasta ribi Chimulle ja sitten meillekin. Christoph itävaltalaiskatista, joka oli ankkuroitunut marina-altaaseen. Siis sinne mekin. Jollailu toimistoon kävi harjoituksesta. Takaisin veneisiin odottamaan. Tulli ja karanteeni tulivat paateille melkein sovitusti. Helppo homma ja maksoi 50 kinaa karanteenille 1 €=n. 4 kinaa.
Sitten vauhdilla tutustumaan marinaan. Royal Papua Y: C. on valtava rakennus, n. 10 vuotta vanha, mutta tiptop kunnossa. Baaria ja ravintolaa riittää silmänkantamattomiin.
[IMG
Alla pesulaa, kuntosalia ja huoltoa sama mitta. Ankkuripaikka altaassa maksaa 24 kinaa/päivä, mutta turvatilanne ei liene maailman paras täällä, joten sen maksamme vartioinnista mielellämme. Langaton internet tietysti yltää veneelle 100 kinalla/ 80 MB. Viiden minuutin kävelyn päässä on supermarket. Ei nyt sentään NZ-tasoinen, mutta ylivoimaisesti monipuolisin Kiivi-maan jälkeen kohtaamamme.
Sen lisäksi, että Chris oli käynyt infoamassa, hän kutsui tuplasynttäreihin seuralle, sankareina hänen vaimonsa ja sveitsiläisveneen 4 täyttävä Noah. Eli Itävallan Ishanissa seilaavat Chris, vaimo Anna ja neljä vuotias tyttärensä. Sveitsiläinen Chenoa on Reinke-vene, alumiininen, 12-metrinen miehistönään niinikään nuorehkot Hansjörg ja Tina sekä sankari Noah ja 5-vuotias Marvin. Chimut olivat näiden kanssa saksaa haastaneet jo tyynellä merellä, mutta meille tuttavuus oli jäänyt venetasolle, kylläkin Panamasta alkaen. Ilta sujui rattoisasti hyvän ruuan ja keskustelun merkeissä.
Täysi päivä matkapurjehduksen ihanuutta
Aamusta lähdimme neuvotusti kohti lentokenttää ja emigreisiä. Vähän tökähti alkuunsa, kun taksia piti odotella ja uudelleen toimistolla tilauttaa. Mitä maksaa lentokentälle, oli avainkysymys? N. 21 kinaa. Kerroimme olevamme menossa immigratio-toimistoon. Altis kuski varmisti radiopuhelimella konttorin sijainnin ja yhden hutin jälkeen virasto löytyikin. Jonotusnumerot 273 ja 274 eivät huolestuttaneet, vaikka menossa oli vasta kahdensadan alkupää. Sovimme, että pirssi jäi käyttöömme ilman odotusmaksua, mutta meni heittämään keikan. Toimisto oli alkeellinen palvelutiskeineen, joissa jokaisen piti nöyrästi kumartua kertomaan ja kuulemaan tiskitason luukusta. Istumapaikkoja oli luokkahuonemaisesti ja seinänvierillä varmaan 50-60 kpl, ja väkeä meni sisään ja ulos ja tiskeille. Onneksi eräs mieshenkilö työnsi Timolle 215 numerolapun ja neuvoi vaan menemään luukulle. Painuin samaan saumaan, ja saimme jätettyä passit sisään. Tunnin kuluttua saimme lisäkaavakkeita ja paperia neljän viisumianomuskirjeen runoilemiseksi. Kaikki näytti mutkattomalta, kun saimme jätettyä paperit uudelleen sisään. Pirssimies kävi aina välillä katsomassa. Kestää, kestää. Taas kului tunti. Virkailija tuli hakemaan meidät sisään, ei kuitenkaan kaikkein pyhimpään, vaan erilliseen huoneeseen odottamaan, kai pois silmistä ainoat valkonaamat. Silloin alkoi sytyttää. Taidamme olla väärässä paikassa. Menin kyselemään homman perään. Mikä kestää, missä kiikastaa? Virkailija tulikin passeinemme ja paperinippuineen. Olivat kuulema tehneet kovasti töitä ja valmistelleet homman - lentokentän emigreisin tehtäväksi.
Taksimiehemmekin käsitti, että hän yrittäessään auttaa, oli erehtynyt. Vaarallista vauhtia kurvasimme puuttuvat monet kilometrit lentokentälle. Turvatarkastuksen jälkeen näytti, että olemme oikeassa paikassa, mutta valitettavasti väärään aikaan, sillä kone oli juuri saapunut, eikä meillä ollut asiaa tuloselvitysalueelle ennenkuin matkustajat olivat tulleet aulaan. Iso kone, harva matkustajavirta kesti taas yli tunnin. Mutta viisumit saimme passeihimme 100 kinaa/pää. Ja paluutaksihan meillä oli valmiina – jo aamusta alkaen.