Whangarei - Ile des Pins | |
2009.05.21 | |
2010.04.13 |
Suunnitelman mukaan lähdimme tiistaina 12.5.09 Whangarein sateista, talven jo painaessa päälle. Parin tunnin koneilu myötävirrassa, genoan avustamana, toi meidät joen suuhun. Siellä kurvasimme sisään Marsden Cove Marinaan ja sen hienoon nelipaikkaiseen bunkrauslaituriin.
Polttoaineen saannissa oli joillain ollut vaikeuksia. Marraskuussa Opuassa bunkrasivat tankkiautoista. Kun me pääsimme vesille telakalta, olimme ajatelleet täyttää tankkimme jo valmiiksi maastalähtöä varten Whangarein Riversidessa. Ehdimme jo heittää köydet maihin, kun selvisi, että pari viikkoa aikaisemmin asema oli suljettu. Nyt kelpasi lorotella 195 litraa a 0,45 €. Se oli samalla kulutus puolessa vuodessa Fidzin lähtien.
Muutaman vuoden ikäinen marina vaikutti asialliselta, ei laskuttanut lainkaan yhdestä yöstä, mutta oli melkein tyhjä. Runsas parikymmentä tiekilometriä Whangareihin on liikaa meikäläisille, kun muuten ollaan keskellä ei mitään. Parilla kävelylenkillä totesimme, että kaivutyöt lisälahdekkeiden osalta olivat vielä työn alla, eikä rakennuskantaakaan ollut kuin näytteeksi.
Vielä on Marinassa tilaa
Sen lisäksi, että monikon ensimmäinen, tarkoittaa meitä kahta, se tarkoittaa myös Chimun Sirkka-Liisaa ja Timoa, sillä kaiken edellä teimme peräjälkeen tai yhtäaikaa. Onneksi meille, sillä ilman muuta kuin sähkölämmitintä, olisimme jäätyneet viimeisenä Uuden-Seelannin yönämme. Chimun jättikoskettimen kautta laiturilta saadut kilovatit koituivat pelastukseksemme.
Tullimies tuli 13.5.09 ke-aamuna ja selvitti hetkessä ulos puolen tusinaa venettä. Chimu peruutti laiturista äänimerkkien soidessa, ja pian läksimme perään. Säätiedot lupasivat länsituulta kolmeksi päiväksi. Niissä piti päästä pois Uuden-Seelannin rannikolta, jossa jo seuraava myrä oli uhkaamassa.
Chimu, saksalainen Latina ja Iiris Marsden Cove Marinassa valmiina jättämään Uuden-Seelannin puolen vuoden vierailun jälkeen
Erittäin kauniissa säässä, Whangarein sateiden jälkeen, seilasimme W-WNW tuulessa pohjoiseen 2,5 vrk, tarkoituksena löytää SE-pasaati ehkä päivän koneajon jälkeen. Chimun kanssa olimme näkö- ja/tai vhf-yhteydessä koko matkan.
Timon, heidän Inmarsat-vehkeellään, ottama sääkartta kertoi matalan olevan tulossa Uuden-Kaledonian suunnasta. Hän oli myös tehnyt suunnitelman: Koukkaamme sen selustaan. Yöllä W-tuulen loputtua, aloimme painaa koneilla 300 asteeseen kiertämään matalaa W-kautta. Kymmenen tunnin kuluttua tuuli alkoi kuljettaa samaan suuntaan. Seuraavana päivänä saimme eka kertaa ajaa uudella genaakkerillamme. Vakaa purje, pysyi hyvin vedossa muutaman metrin mainingissakin.
Olimme pelänneet kuinka kylmää merellä olisi. Turhaan. Jokivesi oli ollut 13 asteista, mutta merellä nousi heti 17:ään ja jo seuraavana päivänä yli kahdenkymmenen. Joten sisäseilaajina muinainen Hyljehaalarini oli käytössä vain eka yönä. Sen jälkeen riittivät verkkarit yöllä ja shortseja sai jo etsiä päiviksi. Aurinko ei juuri esiin tullut, mutta ilma oli veden lämpöistä yötä päivää.
Viimeisimpänä myönnytyksenä nykyajalle hankimme Iridium-satelliittipuhelimen. Computers Down Underin Eric sitä viritti käyttöömme. Pari päivää ja välisen yönkin kertoi, mutta asiakasystävällisesti laskutti n. tunnista. Kaikkiin internetin ihanuuksiin emme sillä pääse, mutta pieniä viestejä voimme lähettää sähköpostiosoitteisiin ja ottaa itse vastaan mutkan kautta. Tyttäremme Johanna on jo lähettänyt meille pari sääkarttaa, joista ensimmäinen vahvisti Timon ottaman matalan reitin, ja seuraava jo kertoi uuden matalan hyökkäyksestä Uuteen-Kaledoniaan.
Mainitut matalapaineet eivät onneksi ole syviä, eivätkä niiden tuulet aivan myrskyluokkaa, mutta 35 kn eli runsaat 15 m/s ei ole kovin miellyttävä vastaisena. Sitä se ei ollut kaakkoistuulena myötäisenäkään lisättynä kolmen metrin lounaismaininkiin. Muutama aallon isku kylkeen sai aikaan melkoiset heitot. Vauhti sen sijaan pysyi hyvänä. Pari tuntia jäi meillä puuttumaan päivänvalosta ja Chimulla vielä vähemmän, että ei ehditty Ile des Pinsiin keskiviikkona. Sen sijaan täytyi viimeisenä päivänä ja yönä hidastaa ja odotella Helatorstaiaamun valkenemista. Peräkanaa sitten koneilimme viimeiset vastatuulimailit Baie de Kuton ankkuripaikalle, 8 vrk ja 884 lokattua mailia.
Tropiikissa olemme taas, tosin täpärästi vain asteen verran. Lainkaan ei ole ilma lämmennyt sen jälkeen kun merivesi lämpeni heti Uuden-Seelannin pohjoispuolella. Pilvessäkin oli lähes koko matkan, ja matalapaineen sadepilvet näkyvissä idän puolella.
Pistin jollan aamulla kuntoon, ja kävimmekin porukalla sillä maissa. Kävelylenkki suuntautui 6 km:n päässä olevaan Vaon kylään. Puolimatkasta eräs auto pelasti meidät voimakkaalta sadekuurolta ja paluumatkalla toinen samasta tilanteesta. Viranomaisia emme etsi, vaan olemme täällä keliä pitämässä. Niitä onneksi tässä suhteessa näyttää riittävän.
Muita ei tästä portista tullut. Näimme kuinka suuri risteilylaiva kääntyi takaisin merelle aivan lahden tuloväylällä. Liekö syynä kova tuuli ja maininki ankkuripaikalla vaiko täysi sadepäivä säätieto. Varsin kauan kesti ennenkuin tieto tuli rannassa odottajille, kauppiaille sun muille.