30.10.2008 Leylandilla Labasaan | |
2008.11.04 | |
2010.04.13 |
Sekoilimme aamulla kellojemme kanssa. Riitta sanoi, että herätyskello on pysähtynyt, ja vilkaisi ilmapuntarimme kelloa. Vauhtia! Enempää tarkistamatta painelimme linja-autoasemalle. Kun kysyin Labasan (äänn.Lambasa) bussia sanoivat, että 0730. Meidän ajanlaskumme mukaan se olisi ollut alle tunnissa, joten veneellekään emme viitsineet lähteä. Bussi tuli ja jäi louskuttamaan asemalle. Vilkaisin aikaa kamerasta. Kohta lähtee. Kuski tuli otti maksun ja istui pallilleen. Muitakin matkustajia tuli. Ihmettelimme, kun lähtö näytti viivästyneen jo yli puoli tuntia. Ehkä se on täällä tapana? Leyland jatkoi tyhjäkäyntiään, kuin vanha puimakone. Kuski kökötti paikallaan jo kuumassa auringossa. Ripusti sentään pikkuriikkisen pyyheliinan tuulilasiin suojaksi. Katsoin taas kaneran kelloa. Mitä ihmettä? Nythän se vasta on yli seitsemän. Kameran kello on digitaalinen, mutta olin ilmeisesti koko ajan vaan tuijottanut minuutteja, enkä koko aamuna älynnyt, että olimme olleet vielä tunnin etuajassa. Mutta entäs kuski pallillaan varvas valmiina kaasulla yli tuntia aikaisemmin ja muut matkustajat.
Viime minuuteilla bussi pelmahti aivan täyteen erivärisisissä koulupuvuissa olevia eri koulujen oppilaita. Koukkailimme alkumatkasta Savusavussa muutaman oppilaitoksen kautta. Sitten alkoi tie nousta. Sotienjälkeinen siirtomaaisännän tuoma Leyland rupesi valittamaan, ei mitään sivuääniä, mutta ärjyvä vastalause ykkösellä huudattamiseen. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan ollut. Tie oli kilometritolkulla liian jyrkkä ja auto alitehoinen.
Muistui mieleen Espanjalainen Rondan bussi. Satojen hevosten vaimea humina, tuskin kuuluvampi kuin ilmastointilaitteen, joka kylläkin teki bussin liian kylmäksi. Vaikka pelkäsinkin silloin vauhdikkaissa ulkokurveissa, menossa oli nykyajan tekniikkaa, voimaa, täsmällisyyttä ja pehmeyttä. Nyt ei niitä ollut saatavilla. Ilmastointi sentään pöllytteli avonaisten tai ruuduttomien ikkunoiden ja ovettoman ”etuoven” kautta. Vaikka nasta oli laudassa, kävelyvauhdilla rytyytettiin. Tekniikka, vanhakin, vei kuitenkin voiton. Vanua Levun korkeinkin vuori on vain runsaan kilometrin korkuinen, joten monista sanoista edellä huolimatta, arvioin tien nousseen vain 600 metriin. Alas tultiin vauhdikkaammin. Muutama jyrkin paikka tosin alamäkeenkin kakkosella jarruttaen. Eikä moottorin ääni yhtään laskenut, eikä vauhtikaan niissä paikoissa paljon parantunut. Hyvä niin, sillä mietin pitäisivätkö jarrut lainkaan, mikäli voimansiirto hajoaisi.
Tasamaatakin oli, kuin mäntymetsissä Suomen kankailla.
Makea kaupunkiJo kilometrejä ennen Labasaa alkoi haista käyneen happamalta. Ei hyvältä. Arvelimme hajun alkuperän sokeripuristamoon. Koko seutu oli vihreänä viljelyksistä, pääasiassa sokeriruokoa. Fidzin talous on paljolti ollut sen varassa. Sitä tuki aemmin tekstiiliteollisuus. Nyt kertoivat Australian kilpailevan sokerintuotossa ja tekstiileissä Kiinan. Onneksi sokerin osalta muutamat vanhat kauppasuhteet pitävät vientiä yllä, vaikka Fidzin omaaan käyttöön sokeri jo tuodaan Intiasta.
Vielä kulkee sokeriruoko Fidzillä.
Labasa oli äkkiä nähty. Joen mutkaan, viisi kilometriä merestä, aivan tasaiselle ruutukaavaan rakennettu matala kaupunki. Pääkadulla ja parilla muulla linja-autoaseman tienoilla oli kauppoja ja lisää kauppoja, supermarketteja, paljon. Yhtään puistoa ei sattunut eteemme, ei muutakaan kaunistusta. Joku kukkiva luonnonpuu sentään kirkon/koulun aidan vieressä. Väkeä, enimmäkseen intialaisia, riitti kaduilla ja kaupoissa jatkuvaan tungokseen asti. Välillä luulimme Intiassa olevammekin. Kukaan ei tiennyt paljonko väkeä on. Joku arvioi 50 000. Kaupunginkansliasta sitä en tietenkään muistanut kysyä, samalla kun kävin sieltä turhaan karttaa haikailemassa.
Intialaisia kuin Intiassa.
Emme varsinaisesti jääneet ikävöimään Labasaa, kun paluubussimme lähti. Ohje oli: Bussi lähtee 1630, mutta olkaa siellä 1600. Bussi lähti 1610.
Jos mahdollista tämä, tietysti Leyland, oli vielä vanhempi ja heikompi. Jännäsimme, koska ilta ja yö oli tulossa, voiko jo tasaisella huutava moottori kestää mäen päälle. Kesti. Matka kaikkineen oli hyvin mielenkiintoinen. Väkeä tuli nyytteineen jatkuvasti kyytiin ja vastaavasti poistui sivuuttamissamme kylissä. Ja maisemat tietysti, upeat!