24.10.2008 I viikko Savusavussa | |
2008.10.25 | |
2010.04.13 |
Taas on pienin aikayksikkömme, viikko, kulunut nopeasti. Mitäs siinä ehtii? Sen seitsemän kertaa käydä maissa. Vaeltaa kilometrin suuntaansa ainutta katua, ehkä toisenkin kierroksen ennen katettua toria vihannes- ja hedelmäostoksille. Samalla hankimme jokapäiväisen paikallisen leipämme kadun vastapuolen jo tutusta leipomosta. Onneksemme voimme vieläkin varastoistamme lisäksi vahvistua rukiisella Vaasa&Vaasan näkkärillä, että tiellä pysyisimme. Hyvin onkin pysytty, sillä vielä ei olla löydetty metsäpolkuja, joilla muutaman viimeisen saaremme luuhasimme. Ennen kotiintuloa on vielä syöty jossain kuppilassa, hyvä niin iltapuolella, kun päivä on täysi, mutta eilen erehdyimme samaan jo puoliltapäivin. Hyvä, kun pysyimme hereillä jollamatkan päiväunille.
Pääosassa kenraali airoKoko viikon olen huoltanut Avon-jollamme suomalaisia, puisia Lahna-airoja. Hienot ja hyvätkin olivat, mutta pidettyämme niitä satama-ajat aina jollan pohjalla, alkoivat ne kostua, mustua ja liimasaumoista rakoilla. Kuivaaminen oli helppoa, sillä kelit ovat olleet tosi ”kesäiset”, +30 ast. ja aurinko helottaa suoraan päälakeen. Joku olematon sadekuuro on ripahtanut silloin tällöin, mutta meidän niememme on niin matala, 300-500m, että pilvet eivät paksune niin kuin lahden takana, jossa kilometrisillä vuorilla on sadepilviä kaiken iltapäivää. Normaalia kuivempaa taitaa olla, sillä Fiji Times-lehdessä luki, että vasta 15% lokakuun sademäärästä on saatu. Ohennetun lakan jälkeen päällystin lapojen kärjet epoksikitillä, toivomuksena ettei se alkuperäisen lakan tavoin heti puhkeaisi pohjakivistä tönäistessä. Toivoa sopii myös, että neljä lisälakkakerrosta muualla suojaisivat paremmin.
Jollamatkamme Waitui-marinan laituriin on niin lyhyt, että päätimme tullessamme selvitä siitä melomalla. Airoprojekti tietysti romutti jalon aikeen niin, että en löytänyt edes laudanpätkää hätäairoksi, vaan jos kone olisi tiltannut, olisimme saaneet kauhoa käsin.
PostiaSaimme viestejä naapurimaista: Chimulta, Timolta ja Sirkka-Liisalta Vanuatun Port Vilasta. Olivat selvinneet sinne toipumaan Ambrym-saaren tulivuoriretkestä. Kahdeksan tunnin ja 30 km:n vaellus Bembowin 1100 metriselle huipulle oli jauhanut kummankin varpaat muussiksi ja rakoille. Kadehdin!
Snoopyn Matti Lappalainen kertoi Uudesta-Seelannista: Lämpötila nousee Whangareissa jo pariinkymmeneen päivällä. Yöllä on 8-10 astetta. Aika viileää, kun meillä lämppäri on pakoputkea vailla.
Kaikki veneet täällä, n. 30, ovat ankkureiden sijasta poijuissa, koska hintataso on sopiva. Lippuja eivät kaikki liehuta, mutta jotkut ovat Uudesta-Seelannista. Jenkkejä on yli puoli tusinaa ja kolme engelsmannia tässä lähellä. Yksi polakin katti, ei tehdastekoinen, ilmestyi muutama päivä sitten ja juuri äsken ainakin 15 metrinen luxenburgilainen teräsketsi.
Lähin naapurimme on Shangri-La. Perässä lukee Pago Pago ja jonkun mielestä haaksen voisi pestä, puunata tai maalata paljon komeammaksi. Sen Michael ja Chendra, en tiedä oikeinkirjoituksesta, ovat olleet täällä vasta viisi vuotta. He hoitavat Waitui-marinaamme. Vastaavat VHF-kutsuihin ja opastavat veneet sisään ja poijuihinsa Aserin avustuksella. He muistavat hyvin Pietarsaarelaisen Liv-kosterin, Sture ja Gundell Petterssonin, jotka viipyivät näillä seuduin kolme vuotta, mutta ovat nyt Langkawilla. Samalla saarella mekin heidät seitsemän vuotta sitten tapasimme. Terveisiin yhtyy myös Michaelin ja Chendran potra poika Gavin, alle vuoden ikäinen!
Shangri-La
Fidzin päättäjät eivät halua veneitäPari päivää sitten ilmestyi suomalaisvalmisteinen Sirena 38, Hawkeye. Sen miehistö muisti Maritan Elvilät Irmelin ja Tapion. Hawkeyellä alkaa pian täyttyä yhdeksän kuukautta Fidzillä. Kolme kuukautta voisivat anoa lisäaikaa, mutta vain vuoden voi pari vuotta voimassa olleiden säännösten mukaan ulkolainen vene täällä viettää. Sen jälkeen laukeaa tuontiveron ja arvonlisäveron maksu yht. jopa yli 30 % veneen arvosta. Hawkeye aikoo poistua pohjoiseen Marshall-saarille veroa ja myrskykautta pakoon. Samassa lainsäädännössä seisoo, että veneet eivät myöskään saa palata Fidzille 9 kuukauden sisällä, muuten on maksu-uhka taas päällä.
Håkan Södergrenin suunnittelema Sirena 38 oli suuri vene syntyaikoinaan. Sen valtava riki kiidättää hyvin keveissä keleissä, mutta keula vaikuttaa kovin matalalta jyrkkään vasta-aallokkoon.
Tarkkana, omien verottajiemme lailla, ovat olleet ja keränneet valkonaamojen (mm EU) pykälistä parhaat palat ja vielä hieman lisänneet. Laskutaitoa sen sijaan puuttuu. Harva veneilijä viipyy yli määräajan, mutta itsestämme tiedämme, että maasta ja hintatasosta riippumatta jättämämme rahamäärä on aina huomattava. Fidziläiset veneiden kanssa toimivat henkilöt ja yritykset ovat tietenkin jo vaatineet muutoksia, havaittuaan veneiden vähentymisen.
Tätä nykyaikaa! Skypellä olemme saaneet jutella koti-Suomeen lastemme, lastenlastemme ja ystäviemme kanssa. Rajoituksina aikaero, yhdeksän tuntia ja meidän tuntiveloituksinen Wifi-yhteytemme. Soneran leikkikaveriksi ei kumpikaan havaitsemani operaattori halua, sen sijaan Riitan Radiolinja löytää vastakaikua, mutta ainakaan suomenkieliset tekstarit eivät suostu lähtemään.
Poijujen veneet edustavat erilaisia näkemyksiä matkaveneistä.
Andrewin, Amerikassa syntynyt, Ruotsissakin asunut, trimaraani uhkuu suorituskykyä. Yksinpurjehtijan unelma? Päivämatkat tasaisesti 200-300 mpk. Mittaa on pituussuuntaan 15m ja laveutta 11m massaa 7 tonnia. Traveller on Australiassa pari vuotta sitten rakennettu ja Vanuatulle rekisteröity, koska Vanuatulaiset eivät kysele, kun rekisteröimismaksu on maksettu.
Samassa kuvassa lähes vastakohta. Amerikkalainen unelma, tukevuutta ja perinteitä. Omistajat ovat ranskalaisia. Paatti on vasta ostettu Tahitilta lippuineen ja amerikkalaisine papereineen, kuljettamaan perhe Uuteen Kaledoniaan. Siellä tämä pistetään myyntiin ja ostetaan toinen. Vaimo menee sairaalaan hoitohommiin ja Jack kippariksi tai kokiksi, kumpikin sujuu, johonkin alukseen.
Matkapurjehtijat ovat (Pelle-)pelotonta joukkoa. Uusi-Seelantilainen, teräksinen Roberts 53 on näyttävä ilmestys jo vakiasuisena. Tämän omistaja on vielä halunnut laajentaa näkökenttäänsä.
Amerikkalainen, ”tehdasvalmisteinen” teräsvene edustaa samalla sekä perinteitä lujuudessaan, että uudenaikaista suunnittelua myös yksityiskohdissa. Teräs ei anna anteeksi naismiehistöllekään 1+1. Tässä tapauksessa ruostetta ei näkynyt, mutta rouvat/neidit näki osein kannella pienen epoksipensselin kanssa.