San Blas, Holandes Cayes, Panama | |
2008.03.23 | |
2010.04.13 |
Google Earth tuo melkein koko maailman silmiesi eteen parilla klikkauksella. Tuo melkein on suttuiseen värisekamelskaan piiloitettu San Blasin saaristo Panaman koillisosassa, yksi korallisaari vuoden joka päivälle, 365 kpl, ja lukemattomia riuttoja niiden ympärillä.
Ankkuroimme Porvenirin rantaan, Chimu pian viereemme. Heidän tuntumaansa pyrkineen saksalaisen Baroksen kanootti-intiaanit neuvoivat parin sadan metrin päähän. Syy selvisi silloinkin, mutta seuraavana aamuna näimme kuinka kaksi, ehkä 20-paikkaista potkurikonetta tuli ja lähti peräjälkeen Porvenirin kentältä. Kiitoradan alku oli aivan vieressämme ja sen 400 metrinen kiitotie laskussa tarkkaan käytössä. Purjeveneen masto väärässä paikassa olisi estänyt koko lentotoiminnan.
E.m. Baros, Najad 460, ja sen kippari Wolfgang ovat saksalaispurjehtijoiden, melkein kymmenen venekunnan, jotka ovat samaan suuntaan matkalla kanssamme, puheissa nopeuslegenda jo eläessään. Kap Verdeltä Barbadokselle, 10 vrk 2000 mailia, on yksinpurjehtijalle vauhdikasta menoa, vaikka vene onkin viimeisen päälle varustettu.
Valuuttatappioita Taajamaan tullessa rahat yleensä vaihtavat fiksumman lompakkoon. Menimme Porvenirissa selvittämään itseämme sisään Panamaan. Kuna Yalan intiaanikonttori kevensi parin lapun täytöstä oloamme USD 24, sisältäen ankkuroinnin, veneen ja kaksi henkeä. Ainoastaan passimme kävivät immigration huoneessa, ja virkailija tyytyi á USD 10 passia kohden, palauttaessaan ne, kun jonotimme tulliin. Custom pisti paremmaksi perien Panaman kuukauden purjehdusluvasta USD 41, painottaen, että sen voimassaollessa on maasta lähdettävä, muuten ... Kolmeksi kuukaudeksi lupa on saatavilla n. USD 70. Keventynein mielin ja lompakoin reippailimme (Chimut mukana) rauhallisesti ympäri mainitun pienen lentokentän ennen pikku hotellin riippukeinuissa nautittuja virvokkeita. Iltapäiväohjelmana kävimme tutustumassa Nalunegan aivan täyteen rakennettuun 200 metriseen saareen. Bambu-, kookoslehti- ja ruohomajojen lisäksi saarella oli muutama kivitalo, pari kauppaa, pari vaatimatonta, tähdetöntä hotellia sekä koulu. Myös muutamien laitureiden päissä oli kivirakenteisia vesiklosetteja. Suurin osa niistäkin oli ruokorakenteisia. Toimintaperiaate oli sama – Karibianmeri lainehti alla. Kylän sisäosat olivat erittäin siistejä valkoisine korallihiekkakujineen, mutta jostain syystä ranta-alueet muistuttivat kaatopaikkoja. Eräs herra Intiaani houkutteli meidät (Chimut mukana) Kuna-museoonsa. Tavallisen ison Kuna-majan seinät olivat täynnään puukaiverruksia, tarve-esineitä ja mineraaleista ja kasveista ja eläinkunnasta peräisin olevia lääkeaineita. Rauhallinen esitys espanjaksi, jota kukaan meistä ei osaa hyvin, havainnollistettuna esineitten toiminnalla, vuosilukujen hiekkaan piirtämisellä, ilmeillä ja liikkeillä, antoi valaisevan kuvan Kunien vaiheista ja asuinalueiden muutoksista. Jäi vain kysymättä oliko hän opettaja ammatiltaan vai muuten vaan luonnonlahjakkuus alalla. 27.3.2008 Vilkas NuinudupPurjehdimme 12 mailia länteen ja ankkuroimme viiden pikkuruisen 100 metrisen saaren keskelle. Oikeastaan ne ovat vain kookospalmujen varjostamia hiekkasärkkiä, metrin korkuisia merenpinnasta, joissa kussakin on 1-3 perheen majat.
Täällä oli paljon vilkkaampaa. Kanootit, melomalla, purjehtimalla ja sauvomalla, risteilivät ympäröivillä vesillä. Yhdellä saarella oli illalla valaistus, jonka voimanlähteet, pari aurinkopaaneelia, havaitsimme seuraavan aamun tutustumiskäynnillä. Valoa tarvittiin kaupan ja ravintolan tarpeisiin. Kummankin hyllyjen muutamat säilyke- ja juomapurkit olisivat hyvinkin mahtuneet yhteen pyykkikoriin. Monialaliikkeen yksi verso oli leipomo. Sen tuotteita ei kuitenkaan vierailumme päivänä ollut saatavilla. Molakauppiaita riitti sen sijaan veneiden kyljille, ja pienen banaanitertun onnistuimme ostamaan täydennykseksemme.
25.3.2008 Nyt ja kahdeksan vuotta sittenVeneitä oli nyt itäisellä Holandes Cayesilla 40-50, pari kolme kertaa enemmän, kuin vuonna 2000. Tiadupin kylä oli hiljentynyt. Silloin asui 15 henkeä, nyt ilmeisesti 5 henkeä, joista yksi lapsi.
Päällikkö meloi nyt yksinään perimään 5 USD:n kuukausimaksun, mutta muuta Kuna-liikennettä ei näkynyt. Poissa olivat joka-aamuiset hedelmälastissa mannerta kohti lähteneet kanootit ja samoin aikaisemmin useat saarten banaani-, kookos- ja avokado-viljelyksien väliä purjehtivat, sauvovat tai melovat kanoottikunnat. Myös hedelmä- ja Mola-kaupoille kunat tapasivat tulla perhekunnittain. Mola on tekstiilikäsityö, kirkkaat värit, perinteiset kuviot. Muistuttaa tyynynpäällystä, ja voi sen sellaiseksi laittaakin, ellei sitten seinälle.
Runnerin paratiisiKahdeksan vuotta sitten jenkit Reggie ja Debbie Runnerilta kävivät kutsumassa muut veneijät, ehkä 15 henkeä, nuotionyyttäreille läheiselle risukkoiselle pikkusaarelle. Runnerin miehistö oli silloin nauttinut San Blasilla olostaan jo huimat 15 kuukautta.
Nyt saaren nimikin pilottikirjassa oli jo BBQ Island, ja sinne kutsui puskalennättimen lisäksi SSB-netti. Väkeä kerääntyi n. 50 henkeä.
Kun me suomalaiset, Chimun ja Iiriksen väki nyt vietimme iltaa sillä samalla pikku nuotiosaarella, aivan siistiksi siivotulla, niin Reggie tuli tervehtimään. Pitkätukkainen, värikäs, kovaääninen Reggie ihmetteli oitis tapojemme turmelusta. Viiniä lipitätte! Missä on vodka? Huumorimies tietenkin, isoäitikin suomalainen, ei ryyppynsä täydentämistä voinut unohtaa, sillä nesteen loputtua hänen lasinsa syttyi pimeydessä sellaiseen säkenöintiin, että pakko hänen oli käydä se sammuttamassa, uutta lorauttamalla..
Kunien lisäksi saarille on levittäytynyt tämä toinenkin heimo, ”Sandblasterit”, täällä pitkään viihtyvät veneilijät, joita Reggie ja Debbie jo kuuluisina edustavat. Me läpikulkijat heitä täydennämme. Kunat ja uusi heimo ainakin sietävät toisiaan. Kanssakäyminen ei näyttänyt järin vilkkaalta, mutta heimot kuitenkin hyötyvätkin toisistaaan. Kuten jo mainitsin, Kunat myyvät veneille matkamuistojen lisäksi ainakin hedelmiä ja meren tuotteita, ja koska supermarketteja ei saarilla ole täydennykset ovat veneilijöille tarpeen.