17.9.2008 Sa­mo­a­mas­sa

Nyt o­lem­me sa­mon­neet, e­li viih­ty­neet Sa­mo­al­la mel­kein pa­ri viik­ko­a. Ei­len kä­vim­me vuo­ri­len­kil­tä. A­me­ri­kak­si hai­kil­la (hi­ke). Aa­mul­la nous­tiin bus­sil­la run­saat sa­ta met­ri­ä Fa­ga­sa-so­laan. Puo­li tun­ti­a pi­ti o­do­tel­la, toi­ses­ta bus­sis­ta hy­pät­ty­äm­me, et­tä tu­li tar­peek­si i­so­moot­to­ri­nen, jo­ka ky­ke­nee nou­se­maan e­rit­täin jyrk­kää be­to­ni­tie­tä. Mul­la o­li e­ka ker­taa GPS mu­ka­na me­täs­sä. En muis­ta­nut lait­taa he­ti pääl­le, jo­ten so­lan kor­keus jäi vie­lä ar­vi­oon. Nous­tiin en­sin kos­te­aa, e­del­li­nen päi­vä o­li mä­rin tääl­lä ko­ke­mam­me, ja mär­kää, liu­kas­ta, vä­lil­lä hy­vin jyrk­kää­kin kär­ry­tie­tä, ny­kyi­sin 4x4-tie­tä 350 met­riin, ja sit­ten o­li pu­do­tus­ta 100 met­ri­ä a­lam­mas, en­nen­kuin taas jat­ket­tiin y­lös.

An­ten­nil­la, jos­sa mei­dän­kin wlan-link­kim­me on mit­ta­rim­me näyt­ti 502 met­ri­ä, ja mat­kaa o­li teh­ty 5-6 km ja 2,5 tun­ti­a. Sii­hen lop­pui tie­kin, jo­ta ei kyl­lä ci­ty­maas­tu­ril­la var­maan sel­vit­täi­si.

Tääl­lä hui­pul­la o­li ruos­tu­mas­sa, mi­tä vie­lä o­li jäl­jel­lä, en­ti­nen köy­si­ra­ta-a­se­ma, oi­ke­as­taan vaan te­räs­ke­hik­ko juut­tu­nei­ne pyö­ri­neen. Köy­si­ra­ta ra­ken­net­tiin 60-lu­vul­la TV-an­ten­nien a­sen­ta­mis­ta var­ten. Se toi­mi 80-lu­vun puo­li­vä­liin as­ti kul­jet­ta­en myös mat­kai­li­joi­ta. Puo­li­tois­ta­ki­lo­met­ris­tä huip­paus­ta Fa­ga­to­gan ky­läs­tä y­li sa­ta­ma­lah­den tän­ne puo­len ki­lo­met­rin kor­keu­teen vas­ta­ran­nal­le, mai­nos­tet­tiin vie­lä van­has­sa South Pa­ci­fic Hand­boo­kis­sam­me. Pal­loil­la mer­kit­ty o­hut vai­je­ri on pai­koil­laan lah­den y­li.

Var­jo­puo­le­na rei­til­lä o­li run­sas sa­de­met­sä, jo­ka ra­joit­ti nä­ky­vyy­den tiel­tä mel­ko o­le­mat­to­mak­si. Hui­pul­ta sen­si­jaan kaik­ki o­li kuin il­ma­ku­vas­sa. Ii­ris ja muut pa­ri­kym­men­tä paat­ti­a, sa­ta­ma, jo­hon juu­ri kiin­nit­tyi pa­ri kont­ti­lai­vaa, Fa­ga­to­gon ja Pa­go Pa­gon ky­lät. Ke­li o­li niin kir­kas, et­tä Sa­mo­a­kin (ent.Län­si-Sa­mo­a) nä­kyi 50 mai­lin n. 100 kil­san pääs­sä.

E­lu­koi­ta ei näh­ty pal­jon, mut­ta joi­tain lin­tu­ja sen­tään, yk­si, pai­kal­li­nen len­to­ky­vy­tön la­ji­kin ja pit­kä­pyrs­töi­nen, val­koi­nen tro­piik­ki­lin­tu, se­kä pie­nem­pi­ä lau­la­ji­a pui­den sii­mek­sis­sä. Muu­ta­ma le­pak­ko kaar­te­li myös ai­van lä­hel­lä, kuin kot­kat muu­al­la. Tä­kä­läis­tä he­del­mi­ä syö­vää le­pak­ko­a nä­kee, kyl­lä sa­doit­tain jo­ka päi­vä Fa­ga­to­gon ky­län yh­des­sä puus­sa. Ne on suu­rim­mil­laan al­le met­rin sii­pi­mi­tal­taan, ja len­tä­vät myös päi­vi­sin. Len­to­tyy­lis­tä ei si­tä lin­nus­ta juu­ri e­ro­ta, mut­ta pyrs­töt­tö­myy­des­tä.

A­las­kin pi­ti pääs­tä. Jat­koim­me mat­kaa e­del­leen har­jan­net­ta pit­kin, nyt pol­ku­a, jo­ka vä­lil­lä ka­pe­ni kä­ve­li­jän le­vyi­sek­si.

Riit­ta kir­joit­taa päi­vä­kir­jas­saan: ... Ka­peis­sa koh­dis­sa pel­kä­sin kuol­lak­se­ni. Mo­lem­mil­la si­vuil­la o­li puo­len ki­lo­met­rin pu­do­tus, jo­ta veh­re­ä kas­vil­li­suus on­nek­si reu­nus­ti. Huh, en us­kal­ta­nut kat­so­a si­vuil­le! O­li vain va­rot­ta­va kom­pas­tu­nis­ta tai lui­kas­tu­mis­ta. Kä­ve­ly­sau­vois­ta­kaan ei ol­lut hyö­ty­ä har­jan­teen ka­peu­des­ta joh­tu­en....

Mi­nä en ko­ke­nut ai­van sa­moin. O­li­si sii­tä pu­do­tes­saan ai­ka äk­ki­ä jo­hon­kin piik­ki­pen­saa­seen juut­tu­nut.

Jos o­li­vat rin­teet mel­kein pys­ty­suo­rat, niin o­li pol­ku­kin pai­koin. Sii­hen o­li a­se­tet­tu kym­me­ni­ä ti­ka­pui­ta, jos­kus pe­räk­käi­si­ä, 5-10-20 met­rin pi­tui­si­na jak­soi­na, vuo­roin y­lös vuo­roin a­las har­jan­teen mu­kaan . Ne o­li­vat ruos­tu­mat­to­mis­ta vai­je­reis­ta ra­ken­net­tu­ja nuo­ra­tik­kai­ta, as­kel­mat kuin ra­ta­kis­kon met­ri­set pät­kät, mut­ta mas­sii­vi­muo­vi­a. U­seim­mi­ten tik­kaat kui­ten­kin no­ja­si­vat rin­tee­seen ja o­li­vat si­kä­li hy­vin tu­ke­vat. Y­lä­pää­hän o­li ai­na kiin­ni­tet­ty sol­mu­tet­tu köy­si, jo­hon saat­toi tu­ke­a kii­peil­les­sään.

Puis­to­mie­het o­li­vat pi­tä­neet po­lun hy­vin au­ki, vaik­ka kas­vus­to o­li niin re­he­vää, et­tä tus­kin o­lem­me muu­al­la näh­neet. Jos sa­de­met­sä hait­ta­si­kin nä­kö­a­lo­ja, niin se o­li sa­mal­la näh­tä­vyys ja ih­me­tyk­sen ai­he, tuu­hei­ne pääl­lys­kas­vei­neen. Sen li­säk­si, et­tä tai­tei­lim­me ka­pe­al­la har­jan­teel­la, kul­jim­me vä­lil­lä kuin vih­re­äs­sä tun­ne­lis­sa.

Run­saan ki­lo­met­rin jäl­keen pol­ku siir­tyi pois mui­nai­sen kraa­te­rin reu­nal­ta ja al­koi las­keu­tu­a. Lo­pun pa­ri kil­saa ja 400 met­ri­ä a­loi­tim­me hy­vin mal­til­lis­ta las­ku­a ai­van kä­vel­len. Vii­mei­nen vil­li­tys o­li hy­vin jyrk­kää sik­sak-ser­pen­tii­ni­ä, 10-30 met­rin ve­doin. Tääl­lä maas­to o­li kui­vaa, jo­ta pu­don­neet leh­det liu­kas­ti­vat. Sau­vat ja sei­väs o­li­vat suu­rek­si a­vuk­si.

Juo­maa ja e­väs­tä meil­lä o­li ol­lut so­pi­vas­ti ja saa­vuim­me hy­vis­sä voi­mis­sa me­ren ran­taan Va­ti­an ky­lään. Puo­les­sa tun­nis­sa ei bus­si­a il­mes­ty­nyt, sil­lä Va­ti­a on vii­mei­nen ky­lä tien­sä pääs­sä ja kul­ku­neu­vot har­vas­sa. On­nek­sem­me yk­si ci­ty­maas­tu­ri, U­tu­lein pää­kir­jas­ton­hoi­ta­ja, näyt­tä­mäs­sä saar­ta vie­raal­leen, mo­lem­mat nai­si­a, ot­ti mei­dät kyy­tiin. Py­säh­tyi vie­lä pa­ri ker­taa hie­noim­mis­sa pai­kois­sa ja ke­hot­ti ot­ta­maan ku­vi­a. Tie­kin o­li kyl­lä ku­vauk­sel­li­nen kor­keu­se­roi­neen, rot­koi­neen ja me­ren­lah­ti­neen, hoi­det­tu ja ko­ris­te­kas­vein is­tu­tet­tu.

Maas­ton o­sit­tai­ses­ta mär­kyy­des­tä huo­li­mat­ta em­me liu­kas­tel­leet. Rii­tal­la o­li kä­ve­ly­sau­vat tu­ke­na ja maas­to­vaih­det­ta li­sää­mäs­sä. Mi­nä kat­kai­sin, niin luon­non­puis­tos­sa kuin o­lim­me­kin, he­ti al­kuun­sa mac­he­tel­la, kun­non ko­ren­non it­sel­le­ni. Voi­sin sa­no­a vält­tä­mät­tö­mäk­si. Ret­ki a­set­tuu ai­van par­haim­pien ko­ke­mus­tem­me tun­tu­maan