22-27.8.2008 Bora Bora - Suvorov | |
2008.09.05 | |
2010.04.13 |
Viivyimme Boralla vain pari vuorokautta parissa eri ankkuripaikassa. Tottahan saari on henkeäsalpaavan kaunis, mutta niin ovat kaikki muutkin täälläpäin. Turistejakin Boralla käy, mutta ei niistä veneilijölle haittaa ole, kun voimme itse paikkamme valita, päinvastoin ajankuluksi voimme seurata millaisilla peleillä väki kulkee. Moottori ja purjekatteja risteilee tietenkin, vesiskoottereita, varjohinausta, hainsyöttäjää, sukeltajaa ja snorklaillen korallienkatsojaa mahtuu asumaan Boran lukemattomissa resorteissa.
Vuosia sitten ihastuimme täällä atollin kaakkoiskulmaan, jossa jatkuva maininkien laguuniin lisäävä vesi virtasi aika vauhdilla pitkin pientä kanjonia korallien seassa. Kävelimme silloin rantaa pitkin vastavirran ja laskettelimme snorklaten alavirtaa. Sinne nytkin suunnistimme. En kuitenkaan halunnut hiekalle kävelemään, ja jollan ankkurointi ei korallien sekaan ole edes luvallista. Snorklasimme muutaman minuutin vähän matkan päässä tuosta korallipuutarhasta. Näimme enimmäkseen merisiilejä, niitä tosin reilusti ja mitä uhkaavimmilla, pitkillä piikeillä varustettuja. Se BoraBorasta. Runsaan parin tunnin kuluttua olimme kiertäneet laguunin ja painelimme klo 1530 ulos passista kohti Suvarovia 680 mailin päässä.
Paljon paremmaksi ja helpommaksi ei voi purjehdus muuttua. Voisi tietysti tasoittaa sekä koillisesta että kaakosta samanaikaisesti vyöryvät mainingit, mutta eivät ne korkeita olleet, heittelivät vaan aika epäsäännöllisen nopeasti ja äkkiarvaamatta. Tuuli oli kuitenkin niin hyvä, että pari päivää päästelimme reiveissä, koko ajan kuitenkin virsarina, jenni spiirattuna. Tuuli-Väinö tietenkin oli ainoa, joka tiesi minne ja miten ohjata, Iiriksen kulkiessa kuin juna, jopa aikataulussa. Tasaiset 151-159 mailia päivässä tarkoittivat että 600 mailiin tarvittiin neljä päivää ja loppuihin jäljellä oleva yö. Puoliltaöin piti reivata ja rullata hidastaaksemme neljään solmuun, jolla sitten eka kappaleen mukaan sopivasti aamuksi saavuimme.
HailaskelmaHeti tullessa, ankkuroituamme, päätimme mennä uimaan ja katsomaan kuinka koukku ja ketju ovat asettuneet. Riitta pääsi ensin veteen, mutta polskutti vauhdikkaasti heti takaisin. Hai tuli vastaan. Uimme paatin ympäri. Koukku jäi katsomatta.
Seuraavana päivänä menimme taas rohkeasti snorklaamaan. Eka hai sävähdytti, vähän seuraavatkin, mutta kymmenen tienoilla sekosivat laskut ja oli muutenkin aika lopettaa.
Kyseessä olivat 1-1,5-metriset black tip-hait, joiden evien kärjet ovat mustat, kuin musteeseen kastetut. Eivät kuulemma ole vaarallisia.
Seraavan päivän snorklauspaikalle saapuessamme, katselimme parin hain kiertelyä ympärillämme jo jollaa meloessamme. Ei niitä sitten montaa sillä kertaa nähtykään, mutta pari white tippiä sentään, joiden evänpäät ovat kuin edellisten negatiivit. Komeaa kilpikonnaakin seurasimme pitkään ja rauskunkin bongasimme. Emme kuitenkaan useampimetrisiä mantoja, joita toiset olivat juuri nähneet.
Eräänä tyynenä päivänä katselimme kannelta kuinka ankkuriketjumme 13-metrin syvyydessä alkoi kiertyä korallitornin ympärille. Pistimme koneen käyntiin, ja suunnittelimme, että toinen menee snorkkeleineen näyttämään suuntia kelattaessa. Liekö koneenkäyttö vai mikä, mutta haita ilmaantui paatin ympärille pikku parvina. Viisi oli kerralla näkyvissä ja toisella puolella lisää. Juuri silloin emme veteen menneet, mutta aamu ym pulahduksiin veneen perästä emme antaneet niiden vaikuttaa. Rantakävelyilläkin niitä näki aina useita saalistamassa matalassa alle puolen metrin vedessä.
Jos meihin hait eivät enää paljoa vaikuttaneet, niin Johnin perheen jokapäiväistä elämääkin ne kyllä haittasivat. Pojat ja Johnkin kalastivat usein kahlaten riutan reunalla, mutta esim. nyyttäripäivänä, jolloin he kalastivat iltaevästä kaikille, iso harmaahai oli pyörinyt lähellä niin, että siiman mukana tuli vain saaliin pää, jos sitäkään. Senpäiväiset kalat piti hakea naapurisaaren suojasta.
BanaaniterttuKerroin aiemmin banaanikaupoista Raiatean viidakkojoella. Vaikka terttu oli vihreä saadessa, alkoi se muutaman päivän kuluttua kypsyä ja kellastua. Uturoan laiturissa naapuri-kiiwi, uusseelantilainen, kysyi mistä olimme banaaniterttuumme saaneet ja kertoi sikäläisen kauppahallin ryöstöhinnoista. Vein heille muutamia parin kilon "kampoja", sennäköisesti hedelmät terttuun kiinnittyvät. Eihän kerran maksetuista mitään, vaikka tarjosivat.
Me olimme ennakoineet kypsymistä latomalla aika kasan kylmiön pohjalle heti banaanit veneeseen tuotuamme. Tertusta peräkaaressa vetäisimme välipalaa ja retkievästä ahkerasti tilanteen mukaan. Bora Boralle tultuamme puoliterttumme oli aivan kypsä. Onneksi havaitsimme ankkuripailallamme vanhan tutun englantilaisen paatin Panamasta: isä, äiti ja kaksi n. 10-vuotiasta poikaa. He olivat varsin iloisia tuomastamme hedelmätäydennyksestä.
Kypsät banaanit valmiina luovutettaviksi BoraBoralla
Jatkossa vetelimme kylmiöstä vielä vihreitä banaaneita kypsymään kulutuksen mukaan. Kyllästymään emme niihin ehtineet runsaan parin viikon aikana, vaikka emme niihin sellaisinaan enää innostuneet. Sen sijaan seuraavalla merimatkalla ja vielä Suvorovillakin paloittelimme niitä hedelmäsäilykkeiden sekaan jatkoksi. Kaikenkaikkiaan hyvä ostos ja ravinnonlisä monikansallisille hyödyntäjilleen.