2010-11-05 Fu­en­gi­ro­la

Pie­ni viik­ko vie­räh­ti vilk­kaas­ti. Mi­nä nyt en pal­jon vil­kas­tel­lut, mi­tä nyt pien­tä as­kar­te­lu­a: öl­jyn­vaih­to­a, nel­jän ko­neen ja kui­vu­rin pyyk­ki­päi­vä ja sen sel­lais­ta. Ja hom­mien suun­nit­te­lu, sii­nä­hän on päi­vä tai pa­ri­kin to­si ”kii­ret­tä”, el­lei i­han stres­si­ä.

Mon­ta päi­vää jo suun­nit­te­lin tä­män­kin päi­vän viet­to­a, mut­ta hy­vin­pä on­nis­tui­kin. Pi­an klo 08 jäl­keen a­loin pol­ke­a koh­ti Los Bo­lic­he­si­a ja siel­tä A­ve­ni­da Fin­lan­de­saa y­lös Los Pa­co­siin ja e­del­leen y­hä y­lös­päin koh­ti Mi­ja­sin ky­lää.

Reit­ti o­li tut­tu. O­lim­me­han v 2004 sin­ne muu­ta­man ker­ran kä­vel­len ke­lan­neet. Seu­dun suo­ma­lai­sil­la­han o­li sii­hen ai­kaan, eh­kä vie­lä­kin, Mi­jas-kä­ve­ly sun­nun­tai­aa­mui­sin. Mat­ka ei o­le pit­kä, ve­neel­tä n. 7 km, mut­ta li­sä­höys­tee­nä on 400 met­rin kor­keu­se­ro. Täy­tyy sa­no­a, et­tä hi­ki tu­li jo al­le sa­dan met­rin ta­sol­la, ja sain kie­tais­ta aa­mu­vii­ley­teen pu­ke­ma­ni flee­cen vyö­täi­sil­le.

O­lin­han sen tien­nyt­kin. Pyö­räi­ly me­ni he­ti­mi­ten ta­lut­ta­mi­sek­si. Jo­ku sa­ta­met­ri­nen ta­sai­sem­paa pol­kien ai­na vä­lil­lä. Hi­ki va­lui ja lää­hä­tin kuin a­jo­koi­ra jä­nis­met­säl­lä, hi­vut­tau­dut­tu­a­ni 1,5 tun­nis­sa Mi­ja­sin ky­lään. Sa­man tien suo­rin tu­ris­ti­toi­mis­toon ”vuo­ris­to­kart­to­ja” ky­se­le­mään. Var­sin lai­ha tu­los. Pa­ri vä­ril­lis­tä A4:sta, kau­kai­ses­ti kart­to­ja muis­tut­ta­vi­a, il­man mer­kit­ty­ä skaa­laa piir­ret­ty­jä, ja sil­min näh­den mit­ta­kaa­vas­ta lain­kaan vä­lit­tä­mät­tä, ky­lä suu­re­na ja koh­tuul­li­sen pit­kät vuo­ri­rei­tit pa­ri­na ly­hy­e­nä vii­va­häk­ky­rä­nä. Ou­to piir­re se­kin, et­tä vii­vat päät­tyi­vät Mi­ja­sin kun­nan ra­jal­le jo en­nen vuor­ten huip­pu­ja. Il­mei­ses­ti jat­ko pi­tää käy­dä ha­ke­mas­sa Al­hau­rin el Gran­den tai Coi­nin tu­ris­ti-in­fos­ta. Sel­lai­set ky­lät ai­na­kin o­vat vuor­ten ta­ka­na. Ky­syin ei­kö o­le tar­jol­la to­pog­ra­fi­kart­to­ja. Juu, e­rääs­sä kir­ja­kau­pas­sa Ma­la­gas­sa (30 km). En­tä kun­nan­ta­lol­la? E­räs toi­nen a­si­a­kas, eng­lan­ti­lais­la­dy, o­pas­ti sin­ne, kun o­li it­se­kin me­nos­sa. Vie­rei­nen ta­lo­han se o­li, mut­ta Ma­la­gaan siel­tä­kin pas­sit­ti­vat.

Ka­teu­teen, yh­teis­työ­ky­vyt­tö­myy­teen tai tie­tä­mät­tö­myy­teen o­lin tör­män­nyt jo Fu­en­gi­ro­lan neu­von­nas­sa: Ei o­le mi­tään sil­le suun­nal­le, vaik­ka vuo­ret pais­ta­vat suo­raan ik­ku­naan, mut­ta naa­pu­ri­kun­nan puo­lel­la. Men­kää ky­sy­mään Mi­ja­sis­ta!

Mut­ta ei hä­tää, mi­nul­la o­li re­pus­sa­ni jo pa­ri päi­vää tut­ki­ma­ni kir­ja: Sier­ra de Mi­jas, 20 kä­ve­ly­reit­ti­ä näil­lä vuo­ril­la ja vii­si pääl­le pyö­räi­li­jäl­le.

Ei o­le kir­jan vi­ka, et­tä se on es­pan­jak­si, ei­kä se­kään, et­ten löy­dä kä­si­gep­sis­tä­ni kir­jai­li­jan käyt­tä­mää koor­di­naa­tis­to­a, reit­ti­pis­tei­den tar­kis­ta­mi­sek­si. Se on kir­jan vi­ka, et­tä sii­nä ei o­le ko­ko a­lu­een kart­taa, vaan ai­no­as­taan kun­kin yk­sit­täi­sen rei­tin vaa­ti­ma a­lu­e, jol­loin ko­ko a­lu­een hah­mot­ta­mi­nen jää puut­teel­li­sek­si. An­si­ok­kaas­ti kir­ja­ni e­sit­tää tar­kat kar­tat 10m:n vä­lein piir­ret­tyi­ne kor­keus­käy­ri­neen. Hait­ta taas se, et­tä reit­tien e­si­tys peit­tää kar­tal­le muu­toin piir­re­tyn ties­tön ja po­lus­ton pak­sun reit­ti­vii­van al­le.

Pyö­rä luk­koon ja baa­nal­le! He­ti al­ku­met­reil­lä ta­pa­sin pa­ri eng­lan­ti­lais­ta gent­le­man­ni­a. He o­li­vat seu­tu­a ai­kai­sem­min­kin kä­vel­leet, ja par­ja­si­vat lail­la­ni huo­no­ja kart­to­ja. Heil­lä o­li van­ha to­pog­ra­fi­kart­ta­kin, mut­ta sii­nä taas ei ol­lut ai­na­kaan kaik­ki­a pol­ku­ja. Her­rat o­li­vat kii­pe­ä­mäs­sä seu­dun kor­keim­mal­le, 1150-met­ri­sel­le, hui­pul­le ja a­las vuo­ren ta­kaa, sin­ne ”kil­pai­le­viin” ky­liin. Mi­nun mei­nin­ki­ni o­li­kin vain raa­pais­ta rin­teen pin­taa, e­li ki­vu­ta kir­jan ly­hin ja ma­ta­lin reit­ti n:o 15: 4,2 kil­saa, 1,5 tun­ti­a ja kor­keu­se­ro­a 311 m.

Suun­nit­te­le­ma­ni po­lun­ris­teys me­ni jo he­ti al­ku­met­reil­lä. Voi­mi­a tun­tui riit­tä­vän, ei­kä so­pi­van vauh­din, to­si rau­hal­li­sen, ja ryt­min löy­dyt­ty­ä, hi­ki­kään va­lu­nut niin­kuin al­ku­mat­kal­la pyö­rää ly­kä­tes­sä.

Gent­le­man­nit er­ka­ni­vat toi­sel­le po­lul­le. Mi­nä pää­dyin en­sin 1000 met­rin käy­räl­le, Pu­er­to de Ma­la­ga-so­laan. Mut­ta mi­täs teet? Va­jaan puo­len kil­san pääs­sä kil­lit­ti 49 met­ri­ä kor­ke­am­pi Pi­co de Ma­la­gan huip­pu.

Pil­vi­ä ei ol­lut lain­kaan, mi­tä nyt muu­ta­mi­a ai­van e­te­lä­ho­ri­son­tin pin­nas­sa. Nii­den y­li Af­ri­kan At­las­vuo­ret ko­ho­si­vat tum­mi­na. Ma­la­gan sa­ta­mas­sa nä­kyi o­le­van, mo­nien laut­to­jen li­säk­si, kol­me ris­tei­ly­lai­vaa. Ni­mi­ä en sen­tään näh­nyt, mut­ta kak­si o­li MSC-yh­tön ja yk­si Pull­man­tu­rin. Al­haal­ta, pie­nen pie­nel­tä Ma­la­gan ken­täl­tä, pie­nen­pie­net vaa­le­at suk­ku­lat kii­pe­si­vät tä­hän sa­maan tai­vaan si­neen. Taus­tal­la, y­li 30 ki­lo­met­rin pääs­sä, kuin vie­res­sä, ko­ho­si To­lox-vuo­ren huip­pu lä­hel­le kah­ta ki­lo­met­ri­ä. Se tai­taa ol­la me­ne­tel­mäl­lä­ni, o­min voi­min ran­nas­ta as­ti, saa­vut­ta­ma­ton. Pu­hu­mat­ta­kaan man­ner-Es­pan­jan kor­keim­mas­ta hui­pus­ta Pi­co de Mul­ha­ce­nis­ta 3481 m, jo­ka se­kin ki­mal­te­li viik­ko sit­ten sa­ta­nei­ne lu­mi­peit­tei­neen y­li 100 ki­lo­met­rin pääs­sä i­dän ja koil­li­sen vä­lil­lä. Ai­van vie­rei­nen huip­pu, vain hiu­kan kor­ke­am­pi, peit­ti ne lä­him­mät, kor­keim­mat taak­seen. Mat­kaa­kin o­li­si vain 1,5 ki­lo­met­ri­ä Pi­co de Mi­ja­sil­le ja kor­keu­se­ro­a vai­vai­set sa­ta met­ri­ä.

Har­vi­nai­nen jär­jen ää­ni kui­ten­kin van­not­ti: ”O­let jo e­nem­män kuin tup­lan­nut suun­ni­tel­ma­si, ja o­let ai­van en­si­ker­ta­lai­nen a­lal­la ja a­lu­eel­la”. Myön­nyin i­han mie­lel­lä­ni, ja kii­tin ”päät­tä­väi­syyt­tä­ni”, kun ky­lää lä­hes­ty­es­sä­ni jän­te­reet al­koi­vat ol­la yh­tä muus­si­a.

Pi­ti­hän ky­län nä­kö­a­la­pai­kat vie­lä pyö­räil­lä en­nen lo­pul­lis­ta las­keu­tu­mis­ta. Se o­li pelk­kää jar­ru­tus­ta, ei­kä vie­nyt puol­ta tun­ti­a, vaik­ka o­san mat­kaa ve­den uur­te­le­ma so­ra­tie ei in­nos­ta­nut lain­kaan vauh­dik­kaa­seen las­ket­te­luun.

Kas­vi­op­pi­a en pa­hem­min har­ras­ta­nut. Män­ty­jä o­li ja vih­rei­tä pen­sai­ta, jos o­li piik­ki­si­ä­kin. Si­pu­li­kas­vit o­li­vat al­ka­neet työn­tää vih­re­ää ver­so­a maan pin­taan.

E­läi­nop­pi näyt­ti vie­lä sup­pe­am­mal­ta. Sirk­ko­ja, joi­den ei il­man vii­ley­den ta­ki­a kai, tar­vin­nut lain­kaan si­rit­tää. Si­si­lis­ko­ja, lin­tu­ja hy­vin vä­hän. Yk­si pie­ni nak­sut­te­li män­nys­sä hei­lut­ta­en pyrs­tö­ään sa­maan tah­tiin. Hui­pul­la am­pi­ai­nen päät­ti ja­kaa e­väs­lei­pä­ni. Ei ih­me, sil­lä nau­tin kui­va­tuis­ta, uu­del­leen ve­si­pi­sa­roin el­vy­tet­ty­jä Vaa­san Ruis­pa­lo­ja.

Juu­ri, kun ai­van vii­me met­reil­lä mie­tin har­vaa e­läin­kun­taa, tör­mä­sin pa­rin­kym­me­nen suu­ri­sar­vi­sen e­li­kon lau­maan. E­nem­pi kau­rii­ta kuin puk­ke­ja, ei­vät­kä ko­vin ar­ko­ja­kaan.

Se puut­tu­va 100-met­ri­nen, se vaa­tii taas pyö­rän lyk­kää­mi­sen 400 met­rin käy­räl­le, en­nen­kuin pää­sen ka­pu­a­maan lo­pun 750 met­ri­ä. Si­tä var­ten­han ne hui­put siel­lä o­vat.