2010-07-05 Katakolon | |
2010.07.17 | |
2010.07.17 |
2010-07-05 Katakolon
Palaan vielä Katakoloniin. Tulo- ja lähtöpäivämme mukaanluettuina, näimme touhuja siellä neljänä päivänä. Joka päivä oli laiturissa ainakin yksi vielä useammin kaksi risteilylaivaa, eli tuhansia matkailijoita. Ja kuten jo kerroin näiden kohde ei varsin ole Katakolon vaan n. 30 kilometrin päässä sisämaassa sijaitseva Olympia, jonne 30-50 bussia porukkaa rahtasi tunniksi-pariksi.
Pitihän meidänkin paikka nähdä. Emme kiivenneet bussiin vaan junaan, joka liikennöi Katakolonin ja Olympian väliä. Historiaa siinäkin. Rata rakennettiin englantilaisten toimesta ja laskuun yli 120 vuotta sitten kuskaamaan rusinoita maaseudulta tänne satamaan ja laivoihin. Muutamien hiljaiselon vuosien jälkeen uudenaikainen kalusto toimii nyt joustavassa lähiliikenteessä. Matkustajia kyllä oli mennen tullen, mutta meidän lisäksemme Olympiaturisteja oli vain jokunen.
Olympiassa riittää museoita. Tutustuimme niistä vain arkeologiseen ja vastaavaan kaivausalueeseen. Varsin näyttävät olivat muutamat toistensa päälle nostetut kivet ja pystyyn nostetut pylväät. Tämän seudun jäänteissä näyttävyyden perustana onkin lähes aina kuinka paljon on entistetty, sillä tihutöiden ja maanjäristysten jäljiltä ei varsinaisesti olisi näyttää kiveä kiven päällä.
Varsinaisesti en seuraa urheilua, mutta Miloksessa ollessamme otin sattumalta luettavakseni kirjan ”Sinisen meren sankari”. Sen ensimmäiset sanat olivat: Myron, Meloslaisen (Milos) maa-aatelisen poika. Ei kirjassa varsinaista kehumista ole, mutta paikkakunnat sattuivat hyvin liittymään tämänhetkisiin purjehdusvesiimme. Vieläpä niin, että samainen Myron monen mutkan kautta kruunattiin olympiavoittajaksi, tuolla nyt vierailemallamme arkeologisella areenalla, noin kolme tuhatta vuotta sitten.