2010-01-10 Hy­vä Lang­ka­wi!

Kuu­kau­si Lang­ka­wil­la ku­lui no­pe­as­ti. Tul­les­sa o­li­vat mie­his­tö­nä tyt­tä­rem­me Jo­han­na ja mie­hen­sä Ti­mo, Ve­sa­lai­set he­sas­ta. Muu­ta­ma päi­vä hei­dän läh­tön­sä jäl­keen tu­li poi­kam­me Ju­han per­he. Pa­ri seu­raa­vaa viik­ko­a las­ten­las­ten Kas­per 12v ja Sii­ri 8v vi­lis­ti­vät vie­lä ai­kai­sem­pi­a no­pe­am­min.

Kuu­muus ve­neen si­sä­ti­lois­sa sai Jun­nun po­ru­kan pa­rin yön jäl­keen hom­maa­maan vaa­ti­mat­to­man, mut­ta il­mas­toi­dun ho­tel­li­huo­neen ma­ri­nan lä­ei­syy­des­tä. Yh­des­sä­o­lom­me ei sii­tä kär­si­nyt, sil­lä päi­vät ret­kei­lim­me po­ru­kal­la tu­ris­ti­koh­teis­sa.

Lang­ka­win to­teu­mat­to­mat

Näil­lä au­to­reis­suil­la näin van­han ka­ve­rim­me O­ve Lin­ne­rin Ha­ti Sen­to­sa-ve­neen Te­la­ga Har­bour Par­kin ank­ku­ri­pai­kal­la. Las­ku­je­ni mu­kaan O­ve on nyt pyö­ri­nyt näis­sä mai­se­mis­sa n. 15 v. O­lim­me juu­ri vaih­ta­neet säh­kö­pos­tit, ku­ten har­vak­seen kah­dek­san vuo­den a­jan. O­lin ker­to­nut lä­hi­suun­ni­tel­mam­me. Muu­ta yh­tey­den­pi­to­a en o­san­nut val­mis­tel­la. Kun rul­la­lait­teen vaih­to val­mis­tui, pai­ne­lim­me Te­la­gaan. Pet­ty­nee­nä to­te­sim­me, et­tä ei siel­lä e­nää O­ve­a ol­lut, jo­ten sa­man tien sei­la­sim­me Thai­maan Ta­ru­ta­oon pa­ri­kym­men­tä li­sä­mai­li­a. O­vel­ta pi­ti myös ky­sel­lä toi­ses­ta ai­koi­naan ta­paa­mas­tam­me ruot­sa­lai­ses­ta sei­lo­ris­ta, E­mi­lis­tä. No ky­sel­lään ne­tis­sä.

Ku­nin­kaal­li­sel­le Lang­ka­win pur­si­seu­ral­le tul­les­sam­me, o­lin tör­män­nyt il­moit­tau­tu­mis­tis­kil­lä Joh­niin, US Na­vyn e­lä­köi­ty­nee­seen ko­ne­mes­ta­riin, jo­ka ai­koi­naan, myös tääl­lä Lang­ka­wil­la, mes­ta­roi Suo­mes­sa kuu­lui­suut­ta saa­nees­sa O­ri­on.lai­vas­sa, sil­loin jo O­rien­tal Exp­lo­rer-ni­mi­ses­sä. John o­li jät­tä­nyt lai­van I­tä-Ma­le­si­as­sa ja o­li hank­ki­nut van­han moot­to­ri­ve­neen Lang­ka­wil­ta. Var­si­nai­nen ih­me sai mei­dät tis­kil­lä koh­taa­maan, mut­ta mo­nis­ta y­ri­tyk­sis­tä­ni huo­li­mat­ta sa­ma oik­ku ei e­nää an­ta­nut jut­tu­jen jat­ku­a.

A­ku Ank­ka on mu­ka­va ni­mi ve­neel­le. Mu­ka­vaa o­li myös, et­tä sen­tään, vaik­ka ly­hy­es­ti, muu­ta­man ker­ran ta­pa­sim­me sen mie­his­tön, Glenn Hor­nin ja Er­ja Va­su­mä­en.

Jo vuo­si­a o­lim­me vaih­ta­neet kuu­lu­mi­si­a rui­ot­sa­lais-nor­ja­lai­seen Fä­mös-ve­nee­seen, jo­ka tun­tui juut­tu­neen Pi­nan­giin vuo­sik­si nii­ni­kään. Yh­teys ei, mei­dän Pi­nan­giin saa­pu­es­sam­me, e­nää on­nis­tu­nut, mut­ta pa­ri viik­ko­a pe­rään saim­me jou­lu­ter­veh­dyk­sen lu­mi­ses­ta Kö­pik­ses­tä, jon­ne las­ten ja las­ten­las­ten i­lok­si o­li­vat len­näh­tä­neet. Ku­ka­ties o­vat jo Pi­nan­giin pa­lan­neet, mut­ta...

Mai­ni­tul­la Lang­ka­win Ku­nin­kaal­li­sel­la pur­si­seu­ral­la o­li suo­ma­lai­nen sau­na v. 2001-2. Se o­li jo ter­miit­tien niin pa­hoin syö­mä, et­tä pa­ri vii­meis­tä ker­taa sau­noim­me, vaik­ka lau­teet o­li­vat ro­mah­ta­mai­sil­laan, ja säh­kö­kes­kus jo roik­kui joh­dois­taan sei­näl­tä, puu­ai­neen ka­dot­tu­a pa­rem­piin sui­hin. Ar­va­sin oi­kein. Py­hä­kön ny­kyi­se­nä koh­ta­lo­na o­li toi­mi­a ro­mu­va­ras­to­na

Ih­mi­set o­vat tär­kei­tä ja sau­na­kin, mut­ta on mai­se­mis­sa­kin jo­tain. Kä­vim­me Jun­nun per­heen kans­sa au­tol­la Lang­ka­win kor­keim­mal­la hui­pul­la, 890-met­ri­sel­lä Gu­nung Ra­y­al­la. Ih­meek­se­ni sin­ne joh­ta­vien be­to­ni­por­tai­den ai­na­kin y­lä­pää o­li siis­tit­ty. Rap­pu­ja, ko­ko mat­kan be­to­ni­si­a, on 4280 kpl, ai­na­kin jo­ka kym­me­nes o­li nu­me­roi­tu. Nou­sin ne ta­ka­vuo­si­na ja a­las tie­tys­ti myös. En us­ko­nut nii­den täs­sä kult­tuu­ris­sa au­ki py­sy­neen, en­kä jou­ta­nut tut­ki­maan. Pa­rin muun­kin kuk­ku­lan val­loi­tus jäi a­jan­puut­teen vuok­si. Sin­ne köy­si­ra­ta­hui­pul­le on myös pol­ku, 2,5 tun­ti­a suun­taan­sa, ker­toi Er­ja. Seit­se­män lam­men pu­rol­ta al­kaa n. 3 ki­lo­met­rin pol­ku toi­sel­le, näyt­tä­väl­le hui­pul­le.

Ku­a­his­ta Phu­ket­tiin 140 mai­li­a

10.1. Su Tä­hän ai­kaan vuo­des­ta pi­täi­si mie­les­tä­ni koil­lis­mon­suu­nin ol­la voi­mis­saan. Nyt ei o­le. Aa­mui­sin se on vä­hän hen­käil­lyt, mut­ta il­ta­päi­väl­lä kään­ty­nyt hei­kok­si me­ri­tuu­lek­si, päin­vas­tai­sek­si. Se juu­ri ja juu­ri kul­jet­ti mei­dät pur­jeil­la Ta­ru­ta­oon.

11.1. Ma Heik­ko­na jat­kui seu­raa­van­kin päi­vän me­ri­tuu­li, mut­ta sil­lä pää­sim­me 22 mai­li­a. Kun vii­me hen­käys hii­pui, pu­do­tim­me äk­ki­ä ank­ku­rin, et­tei vir­ta vie sy­vem­pään ve­teen. Pää­sim­me noin kaa­pe­lin­mi­tan pää­hän suun­ni­tel­lus­ta ank­ku­ri­pai­kas­ta Ko Bu­lon Len lä­his­töl­lä.

12.1. Ti Pää­sim­me juh­li­maan hie­nol­la, 5-tun­ti­sel­la ge­naak­ke­ri­a­jol­la, mut­ta maan läm­met­ty­ä ei me­ri­tuul­ta­kaan kuu­lu­nut. Put­pu­tim­me pa­ri tun­ti­a Rok No­kin poi­juun. Il­ta-as­kar­te­lu­na put­sa­sin pot­ku­rin näk­ki­ker­rok­ses­ta su­kel­te­le­mal­la ve­neen al­le. Kym­me­nen pu­lah­dus­ta tar­vit­tiin.

13.1. Ke Tä­nään pääs­tiin jo sa­ma 35 mai­li­a kuin ei­len, mut­ta ko­ko­naan tuu­len voi­min. Poi­juun yök­si Phi Phi Leen, pik­ku Phi Phi, lah­teen. Ker­ran, kun o­lim­me ai­kai­sem­min, o­lim­me lä­hes yk­sin. Nyt näyt­tä­vät tu­ris­ti­lau­mat pai­na­van kah­des­sa tai kol­mes­sa vuo­ros­sa. E­kat aa­mus­ta, sit­ten päi­vä­kä­vi­jät ja vie­lä toi­vat pa­pat­ta­vat pit­kä­hän­nät vii­mei­si­ä juu­ri en­nen au­rin­gon las­ku­a.

14.1 To Phi phi-saa­ri Ank­ku­roim­me Phi Phi-saa­ren pää­lah­teen Ton­sai Ba­y­hin. Ve­nei­tä, ei mei­kä­läi­si­ä, vaan su­kel­lus­fir­mo­jen sun mui­den, ja pi­ka­ve­nei­tä o­li ai­van val­ta­vas­ti. Nyt tun­tui mon­suu­ni­kin. Se läi­kyt­ti lah­den vet­tä kil­paa ve­ne- ja lai­va­lii­ken­teen kans­sa. Jä­tim­me Ii­rik­sen keik­ku­maan hol­tit­to­mas­ti ket­jun­sa pää­hän ja jol­lai­lim­me mai­hin. Saa­ri on mo­nel­la ta­paa en­ti­sen­sä, mut­ta hu­li­na on tup­laan­tu­nut. Ruot­sin­kie­li on sen­tään säi­lyt­tä­nyt mo­no­po­li­a­se­man­sa. Kii­pe­sim­me nä­kö­a­la­pai­kal­le. Nii­tä­kin o­li tul­lut pa­ri li­sää - puo­li­tie­hen. Thai­maas­ta tai Phi phi-saa­res­ta pu­hut­ta­es­sa tu­lee ai­na­kin mi­nul­le he­ti mie­leen myös 2004-vuo­den tsu­na­mi. Niin­pä u­sein paik­ko­ja kat­sel­les­sa mie­tim­me o­li­ko tä­mä täs­sä jo ai­koi­naan, vai on­ko tä­mä uu­si, ha­jon­neen ti­lal­le tul­lut, tai muu­ten uu­sit­tu. Pal­jon on jo­ka ta­pauk­ses­sa uut­ta ra­ken­net­tu. Pai­koin on siis­ti­ä­kin, mut­ta ei­vät ”al­ku­a­suk­kaat” vie­lä ym­mär­rä har­jan ja ha­ra­van pääl­le, jos ros­kil­ta kul­ke­maan pää­se­vät. Ve­neel­le pa­lat­tu­am­me, ve­dim­me he­ti kou­kun y­lös ja a­joim­me kan­nak­sen suo­jan puo­len lah­teen, jos­sa jo mä­el­tä nä­ke­mäm­me poi­ju mei­tä e­del­leen tyh­jä­nä o­dot­ti.