6-10.7. Tandeyain kylä, Sabari-saari | |
2009.07.11 | |
2010.04.13 |
Valkea puuristi töyräällä Lähestyimme yhtä kekojen välistä salmea. Valkea puuristi töyräällä kertoi jotain väestä, jota takaa pilkiastävässä kylässä asuisi. Ulokekanootti meloi kohti. Mies viittoili ohjaamaamme suuntaan. Kaiku tikitti jo tiuhaan: 3 metriä, 2,7 hitaasti , mutta varmasti mataloitui 2,5 - 2,4 - 2,3. Onko tässä hyvä? Siihen koukku. Tuskin ketju kastui, syvyyttä 2,4 metriä. Chimu sivuutti läheltä. Timo tähysti silmä kovana keulassa. Sirkka-Liisa pääsi kaiun luettelussa jo alle kahden metrin. Chimu kuitenkin vielä ui, kahden metrin syväyksellään. Olisimmeko lainkaan uskaltautuneet sisään, mikäli aussikippari Lawrie, Tropicali-veneestä Gizossa, ei olisi paikasta kertonut. Mataluudesta vähän, ihanuudesta enemmän. Georgenkin Lawrie oli maininnut, ja hänestä voisi kuka tahansa kylänvanhin ottaa mallia. Saatuaan meidät turvallisesti ankkuroiduiksi, hän antoi pikatiedot kylästään tervetulotoivotuksineen, ja poistui, sanoen meidän varmaan tarvitsevan lepoa. Rantatöyräälle, vaikkakin vakituisesti, pystytetty risti oli kuin olikin enne. Kun menimme kylään seuraavana päivänä, rantaa siivottiin ja koristeltiin palmunlehdistä riivityillä rimpsuilla. Selvisi, että korkeita tai ainakin korkealta oli vieraita tulossa tänä nimenomaisena päivänä. Neitsyt Maria, tosin patsaana, mutta joukkojen saattamina. Ensin seurue rantautuisi tähän Tandeyain kylään. Erinäisten ohjelmanumeroiden ja yön vieton jälkeen joukko siirtyisi saaren yli Manaveyai-kylään ja edelleen Hebenihna-kylään ja Mahoon, kaikki samalla saarella. Kiertue kestää saarelta saarelle kaikkiaan kuusi viikkoa.
Vastaanottokomitea Koko kylä odotti. Eipä kuulunut ketään sovitusti kolmelta. Ilta hämärtyi. Luultavasti tulevat huomenna, sanoi George. Meiltä ei odotus ollut mennyt hukkaan, vaan oli hyvää aikaa tutustua kyläläisiin. Riitta ja Sirkka-Liisa hoisivat Norbertin juuri sinä päivänä haavoittamaa jalkapohjaa. Lapsilauma tietysti pyöri ympärillä, eikä riemulla ollut rajoja kun näkivät itsensä kameran tai videon ruuduilla. Seuraavana aamuna ajelimme jollalla naapurikylään. Siellä Gabriel ja päällikkö John ottivat meidät vastaan erittäin sydämellisesti. Tandeyaihin palattua selvisi, että patsas kantajineen olikin tullut etuajassa, jos vajaan vuorokauden viivästystä ei lasketa. Chimulaisillekin oli tullut kiire ehtiä kameroineen rantaan tervetulotansseja seuraamaan. Kuvia oli tullut runsaasti. Niitä Timo sitten joka päivä aina uusia otettuaan, printtasi ja jakoi kyläläisille. Voi todella sanoa, että ne valokuvat lankesivat kiitolliseen ja hedelmälliseen maahan. Jos yhdestä myöhästyimme, seuraavana aamuna varmistimme. Jo kello 0630, ohjelman mukaan, rantauduimme. Menot kappelissa olivat jo alkanee, eikä aikaakaan kun patsas, n.70 senttiä korkea, tukevalla valkoisella, neliön laajuisella puualustalla aloitti matkansa koralleista terävää, mutkaisena polveilevaa polkua yli saaren naapurikylään. Niin korallinkarhea, kun saari onkin on se kauttaaltaan rehevän metsän peitossa.
Koralli uhkasi tulla läpi lenkkarin, mutta kyläläisten jalkapohjat kestävät, paitsi Norbertin Vastaanotto Hebenihnassa oli edellispäivän, ”meidän” kylämme kaltainen.
Kansallispukuiset tanssivat edellä, kahdeksan pääosin nuorta hehkeää neitoa ”niinihameissaan”, rinnat paljaina, kasvomaalauksin ja kukkaseppelein koristeltuina. ”Meidän George” pisteli esitanssijana vastaavasti puettuna ryhmän ainoana miehenä. Taas saatiin patsas paikoilleen, hetkeksi, ennen kuin se kuskattiin nyt ulokekanootilla yksinäisen asumuksen piiriin niemen taakse. Me palasimme veneille odottamaan seuraavaa siirtoa, joka tapahtui aikanaan kahden perämoottoriveneen, kiertueen vakikulkupelien voimin. Päristelimme jollilla perään mailin matkan. Sama tanssivastaanotto taas. Puheet ja hartaudet perään. Uskoimme, että näin monesti harjoiteltu homma sujuisi saaren suurimmassa, pää- ja koulutaajamassa ilman läsnäoloamme. Parin päivän aikana ei juuri oltu kuultu pyyntöjä avustuksista. Mitä nyt viisi litraa bensaa pyysivät ja saivat, juhlien valaisemiseen Norbertin generaattorilla. Jonkin verran pieniä lahjoituksia, mm vaatteita, olimme kumpikin vene tehneet hillitysti. Lähtöä edeltävänä iltana päätimme tyhjentää venettä. Pullea repullinen vielä löytyi vaatetavaraa. Olihan Riitta sitä viikkokausia kantanut Whangarein kaupoista, osto- ja myyntiliikkeistä ja kirppareilta. Täällä jos jossain uskoimme myös 90 neliön osittain revennyttä genaakkeria saavan uuden elämän. Isot hiivit jäivät Chimultakin, joukossa komea, kovakantinen venevieraskirja Georgen irtolehtiseksi hituilleen tilalle.
George tanssimaskissaan En usko sormusten herraan, enkä Harry Potteriin. En ole kumpaakaan lukenut saatika elokuvia katsonut. Olen sen verran tosikko, että vain tosikertomukset, kuten Apinoiden Planeetta, kelpaavat. Uskoni vain vahvistui Georgen ja muiden kyläläisten kanssa asioidessani. Tämä ei tietenkään ole rotujuttu, vaan aprikointia lajien synnystä. Sitähän Darwinkin harrasti.
Kaikki, naiset, lapset, ihan kaikki Sabari-saarella osaavat purjehtia. Se on elinehto, ilman sitä taitoa ei pysy hengissä. Vaikka saari on vihreä, kuin sademetsä, ei siellä juuri kasva hyötykasveja. Niille ei ole tilaa eikä sopivaa kasvualustaa. Tasanteet riittävät asumiseen taustallaan hautausmaat.
Sabarilaisten gardenit, viljelypalstat, ovat naapurisaarella 3-4 mailin päässä. Samoin juomavesi, sitäkään ei omalla saarella ole, vaan se joudutaan hakemaan toiselta naapurisaarelta kahden mailin päästä. Onneksi reisut voidaan yhdistää.
Ison perheen eväät riittävät korkeintaan kahdeksi päiväksi, joten joka toinen päivä on matkaan lähdettävä.
Melomalla nääntyisi. Tuulen loppuessa se on kuitenkin ainoa vaihtoehto. Ruoka- vesireissu seilataan ulokekanootilla, joko perhekäyttöisellä, kotitekoisella, kevyellä, joka kantaa muutaman hengen tai sitten Panaeati-saarella valmistetulla suuremmalla, jonka liikuttamiseen jo tarvitaan vähintään kolmen hengen miehistö. Valitettavasti vierailumme ei kestänyt tarpeeksi kauaa, että olisimme ehtineet mukaan gardenireissuille. Samalla jäi käytännössä oppimatta proa-purjehduksen hienoudet. Näitä katteja ei nimittäin ohjata peräsimellä vaan irtomelalla, jota tuetaan kulloisenkin perän jatkeena olevaan ulokkeeseen. Kulloisenkin? Varsinaista vastakäännöstä ei tehdä, vaan halssin vaihdossa vaihdetaan kulkusuuntaa, perä muuttuu keulaksi ja päinvastoin. Uloke on aina tuulen puolella. Ainakin yksi vantti/harus pitää löysätä ja toinen kiristää samalla kun purje pitkine pyöröpuineen heilautetaan toisin päin eli halssikulma kiinnitetään uuteen keulaan.
Kolmipäiväisen uskontotunnin jälkeen joka perheen eväät olivat lopussa, ja katamaraanit viilettivät joukolla viljelyksilleen, samalla, kun mekin teimme lähtöä.